Katuväkivalta http://anukatariinasolonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/144444/all Wed, 16 May 2018 15:53:59 +0300 fi Ruumiilliset rangaistukset otettava käyttöön http://emailjuuso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255383-ruumiilliset-rangaistukset-otettava-kayttoon Taas saimme lukea mukamas-oikeuslaitoksemme toimista väkivaltarikollisten käsittelyssä. Automurron tekijät pahoinpitelivät Pakistanista kotoisin olevan automurron silminnäkijän barbaarisesti Vantaalaisessa lähiössä. Tekijöille vaaditaan peräti vankeutta. "Miesjoukko hakkasi pakistanilaismiehen puolikuoliaaksi kirveellä, veitsillä ja nyrkkiraudalla - kolmelle syytteet murhan yrityksestä". "Miehet lähtivät silminnäkijän perään estääkseen tätä soittamasta poliisille. Haastehakemuksen mukaan he kävivät miehen kimppuun ja löivät tätä ensin retkikirveellä pakaraan ja sitten useita kertoja vasempaan olkavarteen, kasvoihin ja keskivartaloon. Väkivallankäytön välineinä miehet käyttivät kirveen lisäksi useita veitsiä ja nyrkkirautaa. Uhri yritti juosta pakoon omalle kotitalolleen, mutta miesjoukko sai hänet toistamiseen kiinni ja jatkoi maassa makaavan miehen hakkaamista aseillaan." Lähde https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201805162200947160_u0.shtml. Vaadin ruumillisten rangaistusten palauttamista tällaisiin tapauksiin. Ruoskinta vastaisi hyvin tekoa ja sopii mainiosti länsimaiseen oikeustajuun. Ruumiillinen kuritus menee myös näiden hyypiöiden tajuun. Tällaiset ihmiset oppivat välittämään muiden tuskista vain omien kantapäidensä kautta. PS. DEMLAlta ei pidä neuvoja pyytää.

0

21 http://emailjuuso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255383-ruumiilliset-rangaistukset-otettava-kayttoon#comments Katuväkivalta Wed, 16 May 2018 12:53:59 +0000 Juha Hämäläinen http://emailjuuso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255383-ruumiilliset-rangaistukset-otettava-kayttoon Väkivaltarikollisten kohtelun muututtava http://emailjuuso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252316-vakivaltarikollisten-kohtelun-muututtava Tuoreeltaan uutisoitiin väkivaltatuomio, joka annettiin nuorelle tämän tekemistä vakavista väkivaltaisista ryöstöistä. 16-vuotiaana karannut sarjaryöstäjä tuomitaan vankilan sijaista vuoden mittaiseen nuorisorangaistukseen. Rangaistus sisältää valvontaa, sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä sekä työelämään ja työhön perehdyttämistä. Viimeisimmälle uhrille, joka oli vanhus, koitui väkivallasta vakavat vammat. Hänen lantionsa murtui useasta kohdasta ja hänet jouduttiin leikkaamaan. Lääkärin mukaan nainen oli halvaantua. Uhri joutui pitkään kuntoutukseen. Hän joutui myös turvautumaan rollaattoriin päästäkseen liikkumaan. Yhteensä potkija joutuu korvaamaan eri uhreilleen vaivaiset 13.000€. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt tekotapaa erityisen raakana ja julmana. Vaihtoehtona oli ehdollinen vankeusrangaistus eli ei edelleen mitään. Nuori kävelee nyt vapaalla jalalla ilman edes ehdonalaisen uhkaa. Tällainen seuraamuskäytäntö jos mikä tekee luottamuksen oikeusjärjestelmään mahdottomaksi. Lainsäädäntöä on muutettava niin, että uhrien korvaukset moninkertaistetaan ja ne maksaa uhrille aina Valtiokonttori ilman anomuksia. Perustelu on selkeä. Koska yhteiskunta ei suojele kansalaisia rikollisilta edes näiden harjoittaessa väkivaltaa toistuvasti, on seuraamusvastuu ensisijaisesti valtiolla, joka voi sitten yrittää periä saatavia tuomitulta. Tuomittujen oikaisemiseen tarvitaan kovia otteita. Pidän parhaimpana kovaa pakkotyötä, joka tuotava mukaan rangaistuskäytäntöihin. Sellissä makuuttaminen ei ole mikään tapa hoitaa tällaisia ihmisiä. On mentävä heidän iholleen. Pakkotyöksi sopivat mainiosti ulkotyöt kuten katutyöt ja metsätyöt. Sellaiset, joista ei selviä ilman fyysisiä ponnistuksia ja hikeä. Ja jollei suostu töihin niin ei syö kuin vettä ja näkkileipää. Väitän, että tällainen ojentaminen on tehokkaampaa kuin mikään muu rangaistus tai terapia. https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201803142200811702_u0.shtml

0

18 http://emailjuuso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252316-vakivaltarikollisten-kohtelun-muututtava#comments Katuväkivalta Miksi rangaistus ei toimi Rangaistukset Thu, 15 Mar 2018 09:33:07 +0000 Juha Hämäläinen http://emailjuuso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252316-vakivaltarikollisten-kohtelun-muututtava Omaa hyvinvointiaan ei kannata tuhota toisen hyvinvoinnin estämiseksi http://kaibackman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250776-omaa-hyvinvointiaan-ei-kannata-tuhota-toisen-hyvinvoinnin-estamiseksi
Helvetin kolonnat vyöryvät tahtovan johtajan johdolla. Antagonisti tarvitsee mahtavan vastustajan ollakseen itse vielä suurempi, siksi vastustajaa suurennetaan taivaanrantaan asti, jossa asuvat vaarallisen älykkäät toiset ihmiset. Vihaamalla eristetään ihmisten todelliset henkilökohtaiset ominaisuudet, jäljelle jää vain rivous tuntemattomia kohtaan. Raivon purkautumistie on kylmä käsi, mutta jos köyhä ihminen osallistuu toisen köyhän vahingoittamiseen, on seurauksena kahden köyhän ihmisen elämän vaarantuminen. Omaa hyvinvointiaan ei kannata tuhota toisen hyvinvoinnin estämiseksi.

Kosmokseen kuuluva alue nähdään maahanmuuttajien valloittamana, suurenmoisen kansan ikiaikainen mystinen alue on samanaikaisesti mahtavan ja kyynisen naapurin uhkaama. Siten syntyy kaikkivoipia poliitikoita, jotka kostavat kaikki kokemansa aikaisemmat nöyryytykset kuvittelemalleen epähavainnollisen tyypin idealle. Tällä tyypillä on fyysisessä ympäristössä tietenkin heidän itsensä tiedostamattomat piirteet.  Yhteiskunnallinen anomalia on poliittista reaktiota talouden kyvyttömyyteen pitää kansalaiset kaikinpuolisen terveinä. Vähän ajan päästä valta jää kokonaan rahaa kartuttavalle eliitille.

Veltot kudokset ovat seurausta väkivaltaisista ajatuksista löyhä puntin mielessä. Se kaikki näkyy hahmon kasvoissa ja muussa olemuksessa. Röyhkeä, väkivaltainen tyyppi synnyttää aivoissaan kuvitelman geneettisesti määräytyvistä ihmisroduista, joita ei ole olemassa. Geneettisesti ihmiskunta on yhteneväinen ja samaa täynnä. Ihmisrotu on poliittinen käsite, joka on näkyvä vain niille tyypeille, jotka itseään haluavat nostaa toisia ihmisiä rajoittamalla. Kokonainen yhteiskuntaluokka voidaan tuhota siinä esiintyvien poliittisten rotupiirteiden vuoksi. Ihmisillä kuvitellaan olevan yhteiskunnallisesta asemasta johtuvia periytyviä piirteitä, jotka oikeuttavat heihin kohdistuvan silmittömän alistamisen sekä sanoin että teoin.

Täysin myytin vallassa olevalla luiskaotsalla ei ole menetettävänään mitään henkilökohtaisia etuja. Iso joukko ihmisiä on hänen intohimonsa, sillä ilman sitä hän ei ole olemassa. Siten yhteiskunnallisesti sovinnollinen käytäntö ja moraali ovat yhdentekeviä.  Alennustila on mahdollisimman vieras inhimillinen olotila poliittisessa vuorovaikutuksessa kansalaisyhteiskunnassa. Ihmisen tavoittelema maksimiturvallisuus olemalla isokokoisissa vaatteissa toisten tyyppien kanssa lisää epävarmuutta.

1 http://kaibackman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250776-omaa-hyvinvointiaan-ei-kannata-tuhota-toisen-hyvinvoinnin-estamiseksi#comments Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö Johtajat Katuväkivalta Poliittiset ennustukset Utopia Sat, 10 Feb 2018 20:59:42 +0000 Kai Backman http://kaibackman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250776-omaa-hyvinvointiaan-ei-kannata-tuhota-toisen-hyvinvoinnin-estamiseksi
Uhrin irronneilla hampailla ei ole pahantekijälle mitään merkitystä http://kaibackman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247732-uhrin-irronneilla-hampailla-ei-ole-pahantekijalle-mitaan-merkitysta
Tärkeintä pahantekijälle on juuri yleisö, joka hyväksyy väkivallan ja palkitsee sen ihailulla ja hyvä huudoilla. Uhri on yhdentekevä, hänhän on vain joku tuntematon. Yhteiskunta kun koostuu toisilleen tuntemattomista ihmisistä, jotka odottavat toisiltaan vastavuoroisuutta. Se on samaa kuin luottamus, jos se rapautuu väkivallan tähden, ei vastavuoroisuutta enää ole saatavilla. Väkivallan käyttäjä on kateellinen kaikesta oikeasta ja kauniista. Hän haluaa tuhota kaiken ihanuuden nyrkeillään ja potkuillaan. Pahantekijä muotoilee kaiken kauniin ja oikeudenmukaisen itsensä näköiseksi: rumaksi, surkeaksi, turhaksi, käyttökelvottomaksi. Lopulta, rikoksen tehtyään, hän kuvittelee olevansa kaunis ja pätevä, ihailtu henkilö.

Pahantekijä ei pysty ilmaisemaan syyllisyyttä teostaan. Hän ei pysty kertomaan mitään järjellistä tarinaa tapahtuneesta. Tuntemattoman ihmisen yksi lause saattaa aiheuttaa silmittömän väkivallan. Pahantekijä tietää tekojensa seuraukset uhrille, mutta ei piittaa niistä vähimmässäkään määrässä. Väkivaltainen ihminen on universuminsa ainoa merkittävä ihminen, hänen ympärillä vain hyörivät muut ihmiset, joita hän saa murskata tarpeidensa ja halujensa mukaan. Kun uhrin hyvin muodostuneet silmät ovat iskujen voimasta muuttuneet veriseksi kehräksi tulilankaa, silloin aggressiivinen yksilö on osoittanut rohkeutensa joillekin ihmisille, joilta hän toivoo saavansa huomiota ja kunnioitusta

Kameran käydessä hän käyttäytyy viileän asiallisesti. Uhriksi valikoituu joku pienikokoinen, jota on turvallista hakata.  Eräs vastaantulija, tuntematon, jolla on vääränlainen nappi takissaan. Se laukaisee pahantekijän aivoelimessä kipeän muiston jostakin, jossa hän epäonnistui kauan sitten. Hänen huonommuudentunteensa kumpuaa joistakin tarpeista, joita hän ei saanut tyydytettyä lapsuudessaan kovassa viimassa ja pakkasessa. Siinä ohessa katosi impulssikontrolli sekä kyky pidättää mitään muutakaan sisällään olevaa. Kaikkivoipaisuudessaan pahantekijä kuvittelee olevansa sivistynyt, menestynyt, symmetrinen, terve ihminen, jolla on valoisa tulevaisuus.

4 http://kaibackman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247732-uhrin-irronneilla-hampailla-ei-ole-pahantekijalle-mitaan-merkitysta#comments Itsekkyys Katuväkivalta Narsismi Pahoinpitelyt Psykopatia Sat, 16 Dec 2017 17:18:30 +0000 Kai Backman http://kaibackman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247732-uhrin-irronneilla-hampailla-ei-ole-pahantekijalle-mitaan-merkitysta
Taas kerran - EVVK http://kajgran.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247725-taas-kerran-evvk
Me välitämme jokaisesta vain niin kauan kun kirjoitamme blogeja ja hurskastelemme somessa. Tositilanteessa olemme vain joukko vellihousuja.

Tämä video kertoo totuuden meistä - osaamme vain kysyä, miksi kukaan ei tee mitään?

https://youtu.be/zNOTWjIJ58E

9 http://kajgran.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247725-taas-kerran-evvk#comments Katuväkivalta Sat, 16 Dec 2017 14:49:52 +0000 Kaj Granlund http://kajgran.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247725-taas-kerran-evvk
Vasemmistonuoret pitäisi julistaa terroristiorganisaatioksi ja kieltää lailla. http://kreiviolaf.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246200-vasemmistonuoret-pitaisi-julistaa-terroristiorganisaatioksi-ja-kieltaa-lailla
Vasemmistonuoret ovat organisoimassa joukkotappelua Helsingin keskustaan itsenäisyyspäiväksi.
Olen aiemmin kirjoittanut pidemmin siitä, mitä mieltä olen "vastamielenosoittamisesta". Tekstin voi lukea täältä.

Vasemmistonuoret organisoi muutama vuosi sitten Kiekkovieraat -tapahtuman, jossa hakattiin jääkiekkomaailoilla hevosia päähän ja hajotettiin paikkoja. Seuraavana vuonna hajoitettiin vielä enemmän paikkoja ja kolmantena vuonna nakeltiin ihmisiä kivillä ja pulloilla sillä perusteella, että kivitettävät olivat "natseja."

Samaa retoriikkaa näkyy tässä nykyisessä tapahtumassa, jossa Soihtukulkue pyritään mustamaalaamaan natsien kulkueeksi, koska kävijöitä on ollut myös Vastarintaliike-järjestöstä. Omituisesti vasemmistonuorille ei ole mikään ongelma itse Vastarintaliikkeen marssi, vaan Soihtukulkue, "koska Vastarintaliike."
Soihtukulkue ei kuitenkaan ole mikään "natsimarssi", vaan sinne osallistuu päästä päähän erilaisia aivan tavallisia ihmisiä.

Nyt polisi joutuu taas turvaamaan kadut ja hakkaamaan anarkomarkoja pampulla päähän, sekä ampumaan silmään kumiluodeilla. On järkyttävää, että itsenäisyyspäivänä poliisi joutuu käyttämään energiaansa tuollaiseen turhaan shaibaan.

Eikös vasemmistonuoret saa jotain tukeakin verovaroin? Miten ihmeessä verorahoilla voidaan yllyttää ihmisiä hajoittamaan paikkoja, sekä hakkaamaan ihmisiä?

Vasemmistonuoret pitäisi julistaa terroristiorganisaatioksi ja kieltää lailla.

Suomi ei kaipaa väkivaltaisia äärijärjestöjä.

48 http://kreiviolaf.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246200-vasemmistonuoret-pitaisi-julistaa-terroristiorganisaatioksi-ja-kieltaa-lailla#comments Katuväkivalta Radikalismi Vasemmisto Vasemmistonuoret Thu, 16 Nov 2017 18:45:22 +0000 Tommi O. Pälve http://kreiviolaf.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246200-vasemmistonuoret-pitaisi-julistaa-terroristiorganisaatioksi-ja-kieltaa-lailla
Miten väkivalta kitketään Suomesta? (+Turun puukotus) http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242807-miten-vakivalta-kitketaan-suomesta-turun-puukotus
MTV:n uutisissa kerrottiin miten Saturadah jengi on perinyt velkoja, jopa olemattomia velkoja, täällä kotoisassa lintukoto Suomessamme jota kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahanmuuttajat uhkaavat.

Viime päivinä on ollut esillä niin ikään tarve säätää rikokseksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden piilottelut, jota minä ainakin kannatan seuraavantyyppisellä säädöksellä: poliisin etsimän henkilön tietoinen piilottelu on rikos josta voidaan rangaista sakolla tai enintään vuoden vankeudella. (piiloteltu henkilö voisi siis olla yhtä hyvin kantasuomalainen kuin mamu).

VÄKIVALTA

Takaisin väkivaltaan. Lähinnä kai voisin toivoa, ja toivonkin, että perussuomalaiset etunenässä olisi asiassa aktiivinen ja alkaisi vaatimaan syrjäseuduille perustettavien valvottujen (aidat ja aseistetut vartijat) väkivaltakeskusten perustamista. Väkivaltakeskuksiin asutettaisiin väkivaltaan syyllistyneet henkilöt siksi aikaa kun heidä rikoksensa olisi käsitelty oikeudessa tai heidät olisi karkoitettu maasta. Ellei heitä sitten sijoitettaisi esitutkinnan ajaksi vankilaan.

Lakia nimittäin pitäisi myös muuttaa siten, että vakavaan (mm. törkeä pahoinpitely) syyllistyneiltä henkilöiltä voitaisiin evätä kansalaisuus ja heidät voitaisiin karkoittaa maasta. Yhtenä vaihtoehtona olisi korkoitetun siirtäminen asumaan aidatulle väkivaltakeskussaarelle ellei mikään muu maa suostuisi häntä vastaan ottamaan.

Väkivaltakeskuksiin tulisi ainakin tilapäisesti voida asuttaa myös henkilöitä jotka syyllistyvät toistuvasti törkeitä lievempiin väkivaltarikoksiin tai sellaisilla rikoksilla uhkaamiseen.

TURUN PUUKOTUS

Uutistietojen mukaan Turun puukotuksen uhrin oli tarkoitus alun perin olla varusmies. Hän vaan oli liian suuren väkijoukon ympäröimä. Ilmeisesti mitään terroristista suunnitelmaa ei ole ollut mutta onneksi Suomeen nyt ollaan saamassa uusia lakeja ja poliiseille ne konepistoolit joita sitten voidaan hyödyntää vaikkapa noiden piakkoin(?) perustettavien väkivaltakeskusten valvonnassa.

VÄKIVALTAISET JÄRJESTÖT

Tottakai pitää kieltää myös väkivaltaiseen järjestöön kuuluminen. Tuollaiseen järjestöön kuuluville osoitettaisiin niin ikään asuinpaikka väkivaltakeskuksesta. Noissa keskuksissa asuvilla pitäisi olla jonkinlainen työvelvoite jota vastaan keskuksiin eristetyt henkilöt saisivat ruokaa, viinaa, tupakkaa, ja ehkä jopa huumeita?

4 http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242807-miten-vakivalta-kitketaan-suomesta-turun-puukotus#comments Jengit Katuväkivalta Pahoinpitely Saturadah Väkivalta Wed, 13 Sep 2017 16:35:18 +0000 Juhani Vehmaskangas http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242807-miten-vakivalta-kitketaan-suomesta-turun-puukotus
Väkivallan monet muodot! http://mirjamiparant1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241347-vakivallan-monet-muodot
Puhuttaessa väkivallasta, ensimmäisenä tulee mieleen fyysinen kiinnikäyminen. Väkivaltaa ilmenee kuitenkin enemmän henkisenä julmuutena, jonka jäljet eivät näy iholla.

Suurin osa väkivallasta tapahtuu kodin seinien sisällä. Tätä on vaikea uskoa, mutta siltä se kuulostaa, kun tiedostaa ihmisten ahdingon. Alistaminen, uhkailu, kontrollointi ja vähättely. Näillä keinoilla toinen puoliso  voidaan alistaa ja nujertaminen voi lopulta viedä hengen.

Henkisen väkivallan uhrina voi olla myös lapsi, joka ei miellytä.  Narsistinen äiti tai isä, voi toimia yhden lapsensa suhteen kohtuuttomasti. Häntä vähätellään, häntä käytetään työvoimana tai häntä ei kutsuta perheen yhteisiin menoihin. Lapsi uskoo olevansa huonompi kuin toiset ja alistuu. Valitettavasti parisuhteen ns. terveempi osapuoli ei uskalla asettua puolisoaan vastaan, vaan antaa tämän kohdella lastaan julmasti. Tällöin saatamme puhua vastanarsismista.

Ongelmana on useimmiten se, että vaikeuksista ei uskalleta puhua. Kulissit suojaavat tiettyyn rajaan saakka. Mutta ne kulissit ovat vain sen hankalan ihmisen suojelua. Ihmisen, joka saattaa olla hyvässä asemassa. Joka tuo perheelle elannon ja hyvinvointia, mutta tuhoaa perheenjäsenensä sisäisesti.

Henkistä väkivaltaa tapahtuu myös työpaikoilla. Työpaikat ovat kuitenkin siinä mielessä paremmin suojattuja kuin kodit, sillä siellä on lakisääteinen työsuojeluvelvoite.

Suomalainen yhteiskunta on päällisin puolin hyvin toimiva ja apua saa tarvittaessa.

Toinen puoli yhteiskunnasta on toimimaton. Kansalaisten eriarvoistuminen yhteisistä ei näy kaduilla, se näkyy kodeissa ja lastensuojelussa.

Olin kuulevinani tänään pääministeri Sipilän sanovan, että mahdollinen hyvän tulokehityksen jakovara käytettäisiin yhteiskunnan heikompiosaisten auttamiseen.

Nyt on kuitenkin pitkä taival siihen, että poliitikot tunnistaisivat realiteetit.

Toivoa olisi silti hyvä ylläpitää.

Fyysistä väkivaltaa käyttävät enimmäkseen miehet, mutta myös naiset. Naiset eivät ole aina uhreja.

Uhreja ovat lapset, jotka traumatisoituvat vanhempiensa ahdingosta, joka kotioloissa voi näkyä alistamisena, heittelijättönä tai kaltoinkohteluna.

Mustasukkaisuus, mielenterveysongelmat, päihdeongelmat, taloudelliset huolet - kaikki nämä voidaan tunnistaa niin fyysisen kuin henkisenkin väkivallan taustoilta.

Taloudelliset huolet voivat olla myös laukaiseva triggeri väkivaltaiselle käytökselle. On hyvä huomata myös, että mustasukkaisuus on eräs mt-ongelman ilmenemä.

Tästä syystä, erityisesti, olisi välttämätöntä, että poliittiset puolueet kannatusluvuistansa huolimatta alkaisivat huolehtia siitä, että kansalaisten eriarvoistaminen loppuu.

4 http://mirjamiparant1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241347-vakivallan-monet-muodot#comments Katuväkivalta Kotiväkivalta Kouluväkivalta Tue, 15 Aug 2017 17:49:23 +0000 Mirjami Parant http://mirjamiparant1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241347-vakivallan-monet-muodot
Ihmisvastaisuus ja Timo Soini – Muistellaanpa hieman! http://mpmaenp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241013-ihmisvastaisuus-ja-timo-soini-muistellaanpa-hieman
Mitä tulee ihmisvastaisuuteen ja ulkoministeri Timo Soiniin, on hän itse ihmisvastaisuuden ruumiillistuma sanan varsinaisessa merkityksessä.

Timo Soini osallistui Pariisissa massamielenosoituksiin, joissa rettelöitiin samaa sukupuolta olevien parien avioliittoja ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan.

Tämä tapahtui keväällä vuonna 2013.

Timo Soini on mainostanut omistavansa muistona kyseisestä mielenosoituksesta lipun.

Tuokin mielenosoitus, kuten muutkin vastaavat mielenosoitukset Ranskassa, lietsoi ennen näkemättömiä väkivallan aaltoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan.

Näistä väkivaltaisuuksista on raportoinut ranskalainen SOS Homophobie järjestö.

Lähteet:

”Timo Soini marssi Pariisin mielenosoituksessa homoliittoja vastaan”. Iltasanomat, 28.5.2013

”Sharp rise in anti-gay attacks in France: report”. The Local, 14.5.2013

”France sees 78 percent rise in homophobic acts”. The Local, 13.5.2014

7 http://mpmaenp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241013-ihmisvastaisuus-ja-timo-soini-muistellaanpa-hieman#comments Ihmisviha Katuväkivalta Seksuaalivähemmistöt Timo Soini Mon, 07 Aug 2017 17:39:39 +0000 Mika Mäenpää-Louekoski http://mpmaenp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241013-ihmisvastaisuus-ja-timo-soini-muistellaanpa-hieman
Suomi ensin-mielenosoitus sai häädön rautatientorilta http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239249-suomi-ensin-mielenosoitus-sai-haadon-rautatientorilta
Poliisin mukaan aiheuttavat vaaraa sivullisille. Ilmeisesti viikonlopua aikana on pahoipidelty sivullisia.

Ihmeen kauan heidän toimintaansa on katsottu läpi sormien.

"”Poliisin näkemyksen mukaan siirtäminen ei paranna tilannetta, vaan tilanne on nyt se, että lähistöllä liikkuneita sivullisia on joutunut vaaraan ja mielenosoitus lopetetaan”, Taponen sanoo."

Poliisi on tehnyt hyvä päätöksen, toki olisivat voineet jo sen aikaisemminkin tehdä.

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005268671.html

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005268732.html

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/Tn6fdqow1TU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/Tn6fdqow1TU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>.be

Lisäys, 27.6  Junes Lokka syötti kakkaa SE-ryhmälle. Osui ja upposi - http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239315-junes-lokka-syotti-kakkaa-se-ryhmalle-osui-ja-upposi

0

Poliisin mukaan aiheuttavat vaaraa sivullisille. Ilmeisesti viikonlopua aikana on pahoipidelty sivullisia.

Ihmeen kauan heidän toimintaansa on katsottu läpi sormien.

"”Poliisin näkemyksen mukaan siirtäminen ei paranna tilannetta, vaan tilanne on nyt se, että lähistöllä liikkuneita sivullisia on joutunut vaaraan ja mielenosoitus lopetetaan”, Taponen sanoo."

Poliisi on tehnyt hyvä päätöksen, toki olisivat voineet jo sen aikaisemminkin tehdä.

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005268671.html

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005268732.html

https://www.youtube.com/watch?v=Tn6fdqow1TU&feature=youtu.be

Lisäys, 27.6  Junes Lokka syötti kakkaa SE-ryhmälle. Osui ja upposi - http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239315-junes-lokka-syotti-kakkaa-se-ryhmalle-osui-ja-upposi

122 http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239249-suomi-ensin-mielenosoitus-sai-haadon-rautatientorilta#comments Katuväkivalta mielenosoitus Suomi Ensin mielenosoitus Mon, 26 Jun 2017 12:47:11 +0000 Teppo Syvärilä http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239249-suomi-ensin-mielenosoitus-sai-haadon-rautatientorilta
Kirjeeni pääministeri Sipilälle ja presidentti Sauli Niinistölle. http://hoitaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236569-kirjeeni-paaministeri-sipilalle-ja-presidentti-sauli-niinistolle

Arvoisa Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Olen tässä parisen viikkoa pohtinut kenelle kirjoittaisin ja päätin sitten kirjoittaa sekä maan pääministerille Juha Sipilälle ja myös teille. Arvoisa Presidentti. (tämä sama kirjoitus on mennyt teille molemmille siis).

Olen oululainen 52-vuotias eläkkeellä oleva sairaanhoitaja. Olen koko ikäni auttanut muita ihmisiä. Olen myös tehnyt paljon vapaaehtoistyötä ihan kaikkien hädässä olevien eteen ja heidän puolesta. Olen tehnyt työtä ihmisoikeuksien puolesta. Tehnyt työtä turvapaikanhakijoiden puolesta.
Olen syvästi huolissani ja järkyttynyt Suomessa esiintyvästä rasismista ja ihmisvihasta. Mistä se oikein kumpuaa?

Juuri ennen kuntavaaleja olin Oulun kaupungin torilla yöllä vapaaehtoisena ja osallistuin turvapaikanhakijoiden mielenilmaisuun, joka on Oulussakin käynnissä 24/7 kuten sama ilmaisu on käynnissä Helsingissäkin.
Aamuyöllä meidän kimppuun käytiin polttopulloin. Pulloja heitettiin ilmeisesti kaksi, mutta luojan kiitos, ne pullot eivät syttyneet palamaan. Yhden pullon sain jalkoihini ja siinä tilanteessa vain ehdin miettimään sytynkö palamaan? Koin tilanteen järkyttävänä. Olen järkyttynyt edelleenkin. Miksi joku suomalainen haluaa tehdä ja toimia sillä tavalla?

Ymmärrän sen, että meidän yhteiskunnassa voi ja saa olla asioista eri mieltä, mutta väkivalta ja rasistiset teot eivät mielestäni ole keskustelua. Yhteiskunnan päättäjien on mielestäni entistä tehokkaammin, voimakkaammin ja selkeämmin otettava ehdoton kielteinen kanta rasismiin, vihapuheeseen, vihatekoihin sekä väkivaltaan. Niitä ei voi hyväksyä. Myös lainsäädännöllisesti mielestäni olisi vielä tehtävää.

Turvapaikanhakijoiden mielenilmaisussa ja siihen kun vielä osallistuin, autoin myös hyvinkin monia hädässä olevia suomalaisia. Oulun yössä kun kohtaa asunnottomia, eri-ikäisiä. Niin iäkkäämpiä kuin nuorempiakin. Monenlaisia suomalaisia, joilla on haasteita elämässään.

En voi mitenkään ymmärtää, enkä hyväksyä sitä, että joku turvautuu väkivaltaiseen tekoon ja heittelee polttopulloilla. Media on kertonut, että tekoon syyllistynyt oli kokenut "turhautumista" ja se olisi ollut syynä tekoon. Kukapa meistä ei joskus olisi turhautunut, mutta väkivalta ei voi olla vastaus tai ratkaisu.
Aikanaan joudun menemään oikeuteen asiassa. Saanko minä oikeutta? Miksi minä epäilen sitä? Minä kun epäilen...

Yritin jatkaa vapaaehtoistyötä niin pakolaisten kuin suomalaistenkin hädässä olevien puolesta, mutta minun piti todeta, että en enää uskalla liikkua Oulun yössä. Piti lopettaa. Sillä on kummallinen vaikutus kun itse joutuu väkivaltaisen iskun kohteeksi. Ensin koin, että väkivallalla ei minua saa lopettamaan "hyvän tekemistä". Mutta erehdyin. Iskun tekijä sai mitä halusi. Pelotella ja säikäyttää. Se toteutui.

Iskua tutkitaan nyt vahingontekona, laittomana uhkauksena ja räjähdeainerikoksena. Iskun tekijältä kun poliisi oli löytänyt jotakin räjähdeainettakin jostakin.

Olen surullinen ja pettynyt. Toivon Teidän yhteiskunnan päättäjien tekevän kaikkenne sen puolesta, että lainsäädännöllisesti laki on sellainen, että tämän kaltaisista teoista tekijä / tekijät saavat oikeat rangaistukset ja rikoksen uhrit oikeaa oikeutta.

Toivon Teille voimia vaativassa ja varmasti raskaassakin työssänne.
Kohteliaimmin

Kari Viholainen

22 http://hoitaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236569-kirjeeni-paaministeri-sipilalle-ja-presidentti-sauli-niinistolle#comments Katuväkivalta Mielipide Rasismi Turvapaikan hakijat Thu, 04 May 2017 19:20:55 +0000 Kari Viholainen http://hoitaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236569-kirjeeni-paaministeri-sipilalle-ja-presidentti-sauli-niinistolle
Aivoruhje aiheutti kuoleman http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228666-aivoruhje-aiheutti-kuoleman
Melkoisen viisasta olisi yleensä olla esittämättä oikeuden päätöksistä kovin varmoja tulkintoja, ilman että on voinut tutustua kaikkeen juttuun liittyvään aineistoon.  Sama pätee nyt Helsingissä tapahtuneen "potkusurman" tuomion arviointiin.

Yleinen mielipide näyttää poikkeuksellisen laajasti pitävän potkaisijan saamaa tuomiota liian alhaisena.  Tuomio näyttää perustuvan pääasiassa kahden lääkärin lausuntoihin, jotka ovat lähes vastakkaiset.

Itse laittaisin painoarvon oikeuslääkärin lausunnolle, jossa hän aika yksiselitteisesti arvioi kuoleman johtuneen potkun seurauksena saadusta aivoruhjeesta. Toinen lääkäri asettaa osasyylliseksi kuolleen itsensä, hänen poistumisensa sairaalasta ja huumeiden käytön sairausaikana.

Yksi asia on kuitenkin täysin varmaa: kuolemaa ei olisi tapahtunut ilman potkun aiheuttamaa aivoruhjetta. Uhrin oma käyttäytyminen on vain pieni lieventävä seikka, mutta ei poista tuomitun syyllisyyttä kuoleman aiheuttajana.

Eli tuomitun olisi pitänyt saada kokonaan eri mittainen rangaistus, 6-9 vuotta.

49 http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228666-aivoruhje-aiheutti-kuoleman#comments Katuväkivalta Uusnatsit Fri, 30 Dec 2016 18:36:09 +0000 Veikko Kärkkäinen http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228666-aivoruhje-aiheutti-kuoleman
Anarkismi – aatteista väärinymmärretyin ja ei-väkivaltaisin http://timoandersson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227536-anarkismi-aatteista-vaarinymmarretyin-ja-ei-vakivaltaisin
Anarkismin moni kannattaja ei ole koskaan harjoittanut väkivaltaa – kuuluisimmat Leo Tolstoi, Mahatma Gandhi tai Albert Schweitzer. Joskus anarkistit ovat olleet väkivallan harjoittajia, vaikkakin harvemmin kuin muiden aatteiden – kommunismin, sosialismin, fasismin, nationalismin ja konservatiivisuuden ja jopa liberalisminkin – puolustajat. Väkivalta siis kuuluu anarkismiin vähimmässä määrin kuin muihin poliittisiin aatteisiin.Väkivallan hylkäävät ja kansalaistottelemattomuuden aatetta toteuttavat tavat vastustaa väkivaltaa ovat tyypillisiä anarkisteille, eivät väkivallanteot.

Anarkismi maailman väärin ymmärretyimpänä aatteena

Kun muiden aatteiden kuin anarkismin kannattajien väkivallanteoista tulee puhe, heitä käsitellään suorastaan silkkihansikkain. Yleistyneet väitteet väkivallan muka kuulumisesta anarkismiin tai anarkismin olevan samaa kuin väkivallan harjoittaminen ovat selvästi virheellisiä. Melkoisen varmasti anarkismi on väärinymmärretyn aatteen ykköstapaus maailmanhistoriassa – kuten on huomauttanut mm. Bertrand Russell.

Huonosti tunnetun anarksmin monet saattavat tuntea vain populaari- ja nuorisokulttuurisena ilmiönä anarkismin tunnuksineen, joita nuorisojengit käyttävät tunnuksinaan ilman yhteyttä anarkismin aatteeseen. Paljon porua ja vatsanväänteitä aiheuttaneista anarkismiin jostakin syystä liitetyistä katuväkivaltatapauksista ei useinkaan mikään muu kuin anarkismin tunnukset jonkin osallistujan vaatteissa esiintyvät anarkismin tunnukset. Tunnuksia voidaan kantaa ilman että on hankittu laaja yleissivistys anarkismin teoriasta ja historiasta.

Osaksi muiden aatteiden kannattajien harjoittama (enemmän tai vähemmän harkittukin) mustamaalaus on johtanut siihen, ettei näytetä ymmärrettävän anarkismin juurien olevan armollisuuden etiikassa ja ykislöllisen vapauden eetoksessa eli niissä ajattelun muodossa joissa yksilönvapauden ja yleisen ihmisarvon ihanteet ovat lähtöisin. Totalitarististen utopismien puolustajat, esimerkiksi Lenin, ovat yrittäneet leimata anarskismin haihatteluksi. Anarskismin vpaausaatteen historiasta on tullut kohtalokkaan väärinymmärtämisen historiaa. Tämä liittyy paitsi anarkismin vastustajiin, mutta joskus myös sen kannattajiin.

On tehtävä selko mihin anarkismi ilmiönä liittyy ja mihin ei

Anarkismi on historiallisena pohjana rauhanaatteille, pyrkimykille rajoittaa sota mahdollisimman oikeudenmukaisiin muotoihin ja hyväksyä sota hyvin ankarin ehdoin.  Anarkismilla on osuus myös naisemansipatioon, pyrkimyksiin estää sukupuolieron varaan rakennetut sukupuolisorron muodot jne. Anarskisnista käytävää keskustelua haittaa usein sekin, ettei aina ole tietoa keskustelijoiden kesken siitä, keskustellaanko samasta ilmiöstä ja mikä katsotaan anarkismille ominaiseksi.

Anarkismi on syytä erottaa sosialistisista aatteista, joiksi se usein virheellisesti luetaan sen päähänpiintymän takia, että anarkismin historian henkilöt ovat olleet joskus sosialisteja eri tai samaan aikaan kuin sosialisteja. Ymmärtämättä jää, jos vain tuijotetaan historiaan, että anarkismi vapausaatteineen, jotka sen kannattajat jakavat anarkismia historillisesti paljon nuoremman liberalismin kanssa, ja muine piireteineen on aivan erilaisen yhteiskuntaihanteen tavoittelua kuin sosialistien ihanteet.

Anarkismi vapaan yksilöllisyyden vanhimpana aatteena

Suuremmassa määrässä kuin muiden ideologioiden kannattajat, anarkistit pitävät arvossa yksilön vapautta, joka on heidän puolustamansa korkein hyvä edellytyksineen, joita on yksilöihin kohdistuvan pakkokeinollisen valvonnan purku ja jokaisen pääsy samanarvoisten ja -valtaisten joukkoon. Keskustelen anarkisteista, jotka ymmärtävät mitä anarkismi on. Kukaan ei ole anarkisti pelkästään sen nojalla, että ulkopuolelta lyödään henkilöön anarkisti-leima tai että henkilö sattuu itseään pitämään anarkistina virheellisen anarkistikäsityksen pohjalta. Luokitteleminen jonkin teorian edustajaksi edellyttää välttämättä luokittelijalta ja luokitellulta sitä, että he ymmärtävät, millainen teoria tai filosofia anarkismi on.

Filosofisestihan anarkistilla on perinteisesti tarkoitettu sokean auktoriteettiuskon täydellistä hylkäämistä, jos keskustellaan anarkismista laajimmassa merkityksessään, jolloin tieteeseen ja tietoon perustuvat uskomukset otetaan sokeiden sijaan ihmiselämän ohjenuoriksi.

Anarkisteja oli olemassa jo ennen modernien ideologioiden syntyä, vanhimmat 300 luvulla eaa., jolloin Kiinan taolaiset filosofit ja antiikin kreikkalaiset kyynikot ja varhaisstoalaiset ajattelijat esittivät anarkistisen yhteiskuntafilosofian. Anarkismin sanan merkityshistoriasta eli etymologiastakin käy ilmi, että anarkismi on teoria kaikenlaisten pakkohallinnon vastenmielisyydestä, haitallisuudesta ja vääryydestä ja hyvästä yhteiskunnasta, joka säilyy ilman voimakeinoin ylläpidettyä piirissään olevien ihmisten vapauden riistävää valtiota.

Antiikin aikana kyynikot olivat ihmisarvoa korostaneen Sokrateen oppilaita, joille hyvyys oli itseriittoisuutta ja omavaraisuutta, varhaissoalaiset, kuten Zenon Khitanalainen, Platonin valtioutopian kriitikko, heidän oppilaitaan.

Myöhemmin liberalismiin tunnetusti yhdistetty idea vapaudesta vastakohtana omaan päätöksiin perustuvien tekojen estämättömyytenä, ns. negatiivinen vapaus, näyttää kehittyneen ennen liberalismia juuri tätä vanhemman anarkistisen ajattelun piirissä. Sen vuoksi anarkismi on modernin taustaideologian, ns. mataideologian, liberalismin taustalla meta-meta-ideologiana, pakkovaltaan nähden joskin torjuvampana kuin liberalismi. Hyvyys itseriittoisuutena kuuluu anarkismiin, joka sisältää ajatuksen ihmisluontoa vastaavasta hyvästä yhteiskunnasta ja sen saavutettavuudesta ainakin periatteellisella tasolla.

Moderneista aatteista anarkismi on myös ei-eurooppalainen, kehiteltyä myös eurooppalaisista ajatuksista riippumattomasti

Anarkismin eri painotuksia ovat olleet kiinalaisperäinen taolainen, helleenien kyyninen ja varhaisstoalainen, näiltä peritty kristillinen anarkismi ja intialainen anarkismi omine buddhalaisine juurineen jne. Anarkismi on se aate, jota on kehitelty Aasiassa ja kenties muuallakin riippumattomasti eurooppalaisuudesta ja kristinuskosta pyrkimyksineen minimoida väkivalta tai harjoittaa ei-väkivaltaa.

Pakkokeinoja käyttävää valtiota anarkisti ei vastusta ainoastaan silloin, kun tuo valtio on oligarkkinen eli harvojen valtaan perustuva, vaan myös silloin, kun hallitsevana on enemmistö jonkin kansan vähemmistön sijasta. Poliisivoimien ja rikosoikeuden järjestäminen tavalla, joka on yhteiskunnan yhden osan ylivaltaan joitakin yhteiskunnan toisia osia vastaan, on vastenmielinen anarkistille. Pakkokeinollinen hallitseminen ei ole itse asiassa hallitsemista ollenkaan, vaan orjuuttamista.

Modernien ideologioiden joukkoon anarkismi on luettu Ranskan vallankumouksen ajan englantilaisfilosofista William Godwinista alkaen ja tätä nuoremmasta 1800-luvun keskivaiheen radikaalipoliitikosta ja Karl Marxin terävästä kriitikosta Mihail Bakuninista. Jälkimmäinen kuuluu sosialisminkin historiaan ajatuksineen purkaa valtio ja kapitalismi yhtä aikaa eikä Marxin suosittelemalla tavalla, jossa kapitalismin purku edeltää pakkovaltaisen valtion purkua. Jos jompikumpi puretaan ennen toista, niin vallankumouksellisen anarkismin mukaan vallankumous epäonnistuu vääjäämättä, kuten Neuvostoliiton historia on myöhemmin osoittanutkin.

Pakkososialismi ei ole edes sosialismia, koska siinä monet kapitalistit korvataan vain yhdellä kapitalistilla, jolloin kapitalismi jää jäljelle. Tyrannillisen valtion säilyminen tekee valtiosta entistä tyrannimaisemman siksi, että valtio perii lakkauttamisensa kapitalistien tyranninvallan. Jotta tyranninvalta ei säily eikä vahvistu, valtiollinen pakkovalta täytyy hävittää samalla, kun hävitetään kapitalismi. jos halutaan toteuttaa sosialismi.

On selvä etymologinen virhepäätelmä ajatella anarkismi hallituksettomuudeksi yleisellä virheellisellä tavalla. Klassisesta kreikasta lainattu sana pohjautuu kielen valta- tai oikeammin valtias- sanan merkityksen kieltoon. Anarkisti voi hyväksyä poliittisen organisaation, jolla ei riistetä täydestä ihmisarvosta nauttivan yksilöiden vapautta toimia omien harkittujen valintojensa mukaan pyrkimyksissään kohdella toinen toistaan tavoilla, joilla toivoo itseäänkin kohdeltavan. Yhteiskunnalla saa olla poliittinen organisaatio aina, kun sellainen tarvitaan jäsenten suojelemiseksi. Kuitenkin aina on varmistuttava siitä, ettei valta pääse keskittymään sen enempää enemmistölle kuin millekään vähemmistöistä sillä seurauksella, että joidenkin ellei kaikkien ihmisten yksilöllinen vapaus uhrataan vallan alttarilla.

Mielettömistä ja kallihintaisista anarkismin väärin- ja oikeinymmärtäjien pyrkimyksistä kieltää ilmaisu- ja kokoontumisvapaus anarkisteilta

Nykypolitiikalle on leimallista sekä fasismilta ja natsismilta löyhkäävän populismin edistäjille että sen vastustajille esittää säädettäväksi esimerkiksi anarkismin vastaisia lakeja, joilla pyritään vapaan yksilöllisyyden, vapaan yhteiskunnan ja vapaan talouden täydelliseen alistamiseen tavalla, jonka toteutus edellyttää yksilön kaikille elämänalueille ulottuvaa ideologista, opillista ja ylipäänsä kaikenlaista valvontaa. Anarkismin kritiikki perustuu joko siihen, ettei ylipäänsä ymmärretä mihin anarkismilla pyritään, tai haluun rakentaa keskusjohtoinen totalitaarinen järjestelmä.

Anarkismin vastaiset purkaukset näyttävät perustuvan tällaiseen ihmiskunnan orjuutushankkeeseen, jos anarkismin luonne ymmärretään, so. hanke luoda juuri sellainen järjestelmä, jota erityisesti anarkistit ovat vastustaneet ja joille sokean auktoriteettiuskon hylkäävää vaihtoehtoa anarkistit ovat kaavailleet omissa kirjoituksissaan.

Vaatimus anarkismin kieltämisestä – kun lähdetään anarkismin todellisestä, ei luulotellusta sisällöstä – on avoimen yhteiskunnan avointa vastustamista, jolla pyritään estämään yksilöitä vapaasti päättämästä elämästään, nojaamasta omaan harkintaan ja omaksumasta kriittisesti arvoja ja tietoja toimintaympäristöstään. Koska anarkismi on sokeasta auktoriteettiuskon hylkäämistä ja yksilönvapauden järkevää ja hyödyllistä harjoittamista tasavertaisuuden hengessä, sen kiellon ja kriminalisoinnin pohjana voi olla ainoastaan viimeistä piirtoa myöten toteutettu islamin tapainen oppi- ja tapajärjestelmä, jonka mukaisesti ei mitään yksityiselämää ole, vaan jossa yksittäisen ihmisen elämää valvotaan kehdosta hautaan.

Jos anarkismin lailla kieltämisen taustalla on ylipäänsä täysjärkinen ja mielenterveydellinen ajattelu, niin ei voi olla kysymys muusta kuin yrityksestä luoda pakkoon perustuva yksityiskohtiin menevä yksilöiden valvontajärjestelmä, jonka valvontakustannukset maksavat yhteiskunnalle niin paljon, että joudumme hylkäämään nykyisen hyvinvoinnin kokonaan. Anarkismin laittomaksi julistamista vaativat henkilöt ovat selvästikin kaikkia vapauden instituutioita vastustavia kaikkialle ulottuvan keskusjohtoisuuden kannattajia. Hyvin ymmärtää sen, että natsit, fasistit ja kommunistit sekä muut heidän tyylisensä ihmiset haluavat hävittää anarkismin maailmasta. Hehän ovat pyrkineet ja pyrkivät yhäkin järjestelmään, jossa yksilöt on sulautettu osaksi auktoriteettiuskoista ja itseohjautumatonta ihmismassaa, jota johtajat kaitsevat kuin karjaa.

6 http://timoandersson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227536-anarkismi-aatteista-vaarinymmarretyin-ja-ei-vakivaltaisin#comments Anarkismi Aseellinen väkivalta Katuväkivalta Wed, 07 Dec 2016 21:04:27 +0000 Timo Andersson http://timoandersson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227536-anarkismi-aatteista-vaarinymmarretyin-ja-ei-vakivaltaisin
Elokuva "Pahat kukat" – näemmekö koko puutarhaa? http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223664-elokuva-pahat-kukat-naemmeko-koko-puutarhaa
Raflaava otsikko – suomalainen nuorisoelokuva sai ykköspalkinnon Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Ohjaaja Antti J. Jokinen onnistui yli odotusten aiheesta joka koskee meitä kaikkia – aivan kaikkia.

[ … kansalainen Erkki on mietiskellyt miksi nuoret ajelehtivat, miksi he eivät opiskele, eivät tee työtä – ole kunnon kansalaisia. Pelaavat puhelimella tai television kautta hakevat kokemuksia usvaisten vuorien takaa, makaavat, riehuvat, aggressiopaineistuvat ja lopulta huumeistuvat kierteeseen, jonka päättöhoidon tuloksena on liian monille kuolema. Erkki tiesi kärjistävänsä ajatusmaailmaansa, mutta huoli oli suuri, sillä hänelläkin oli lapsia ja lasten lapsia, Erkillä on surullinen olo …

… kansalainen Liisa tiesi mistä Erkki mietiskeli. Liisallakin on lapsia ja lasten lapsia. Oli omakin nuoruus ja siihen liittyvät kokeilut. Oli myös kasvatus, jopa kuri, mutta tieto, että isä ja äiti välittävät. Liisa ymmärsi ajelehtivien nuorien olevan useimmiten herkkiä hukassa olijoita.  Liisa tiesi kokeneena äitinä mitkä ovat vanhempien vastuut. Jokainen lapsi syntyessään on alaston, täysin viaton – pään kovalevy tyhjänä, vain perintötekijät ja odotuksen jäljet eväänä alkavalle elämälle … ]

Pahat kukat ravistelevat |1. Hyvä näin – näin pitääkin ravistella. Nyt on liian kauan piiloteltu tärkeimmän ikäryhmämme ongelmia. Suomessa tiedetään olevan kymmeniä tuhansia tuuliajolla olevia nuoria |2 – ei opiskelua, ei työtä, ei turvaverkostoja, vain hakeutuminen jengeihin, joista edes jotain pientä arvostusta ja tarpeellisuutta voisi kokea.  Joukkoon kuulumisen henkeä haetaan pahalla, rikollisuudella ja vaikka väkivallalla. Kukin hakee omia elämän kiinnepisteitä, kuuntelijoita ja hyväksyntöjä jostain, lopulta vaikka mistä.

|1 ~ http://yle.fi/uutiset/3-9133895 –

Tilastot kertovat

Me tiedämme, että enemmistö nuorista on tasaista yhteiskuntahalukasta elämän eteen näkijää. Yritetään, kamppaillaan, kisaillaan – koetaan onnistumisia ja tappioita. Opitaan, kehitytään ja jälleen kamppaillaan |3. Tämä on elämän normirytmi, ei elämää ole tarkoitettu helpoksi, sen on oltava jopa vaikeaa, sillä vaikeudet vievät voittoon. Voittoa me tarvitsemme. Voiton laadun kukin valitsee itse.

Voitto

[ … kukin syntyvä ihminen on supervoittaja – suorastaan enemmän kuin se kuuluisa Lottovoitto! Jokainen meistä, joka elää, on katkeamattoman ketjun elävä pää, jonka alku on kauempana mitä osaamme edes kuvitella – ”maailman aikojen alussa”. Tämä on ihme, ”kuolemattomuuden” ketju, jopa ihmeiden ihme ja samalla kertomus uskomattomasta onnesta ja kyvystä ketjun toistaiseksi viimeisenä lenkkinä. Meitä ennen on ollut miljardeja katkenneita ketjuja, jotka ovat jääneet kesken – syystä tai toisesta … ]

Ihminen kilvoittelee. Nuoret kisaavat – opintiellä, työssä, kumppanin hakemisessa. Paras voittakoon, on pohdinnan arvoinen kysymys |4. Näin toimii evoluutio. Yhteiskuntamme on rakentanut turvajärjestelmiä, koska me kaikki emme ole valitettavasti Räikkösiä, Wahlrooseja, Väyrysiä tai Ville Valoja.  Kaikki eivät mahdu ykköspaikalle.

Demokratia, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus loivat malleja,

… joissa toiselle, kolmannelle ja lopulta viimeiseksikin tulleelle on mahdollisuus elää ja kokea sekä hakea onnea. Onni |5 ohjaa tyytyväisyyttä. Onnea ei voi saada tasaisesti kaikille – joukossamme on aina epäonnisia. Tässä kohtaa ratkaisee sisu ja yrittämisen henki.

|5 Onni ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/11/onni-happyness.html -

Nyt on liian monilla onni hukassa – yrittäminen alamaissa sekä päämäärä tietymättömissä

Nuoret ovat tulevaisuus – näin sanotaan aina. Teemmekö nyt kaikkemme tuon tulevaisuuden eteen? Emme tee, koska osatulos näkyy jo. Kun katsoo tuon Jokisen elokuvan ”Pahat kukat” – iskee pahaolo ja ansaitusti se iskee.

Ei ole syyllistä, on vain hallitsemattomia tapahtumaketjuja, joiden alkusyihin ei kiinnitetty riittävästi huomiota. Alun pieni virhe kertautuu lopulta myrskyksi. Silmät olivat kiinni, korvat suljetut – oli kiire, oli paineita – raha oli vähissä, oli liikaa vastoinkäymisiä – syystä tai syyttä. Itsetuntokin oli alamaissa |6.

Jokainen syntyy tähän maailmaan hyvänä, ilman pahan teon häivääkään

Jokainen kaksivuotiskuva on hellyttävä. Kaikki alussaan ovat täysin syyttömiä myöhempiin pahoihin tekoihin, joita määrittelevät voimassa oleva laki, yleinen oikeudenmukaisuus, ilkeämielisyys, kateus ja myös terve maalaisjärki.

Väitän tähän loppuun, että maatiaisjärjellä hoidamme nämä ”pahat kukat”, kunhan vain ryhdymme, ja nostamme valtiovallasta alkaen aiheen ykköseksi – nuoret takaisin elämään, ne nuoret, jotka eivät nyt aamulla herättyään tiedä mitä iltapäivällä tekevät. Oletko mukana? Luodaan nuorillemme toimeliaisuutta |7. Tämä koskee kaikkia. Kannustan jopa osoittamaan mieltä sankoin joukoin nuortemme puolesta, vaatimaan heille huomiota. Mikään barrikadi ei ole tässä liian korkea ylitettäväksi!

Nuorissa on elämä ja tulevaisuus – näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Linkit tekstistä

|2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/syrjaytyneet-ja-ajelehtivat-nuoret.html -

|3 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/nurison-aktiivienergia-pitaa-osata.html -

|4 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/prototyyppi-ikapolven-aivokapina.html -

|6 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/05/itsetunto-on-ihmisen-perusvoimanlhde.html -

|7 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/tyoton-on-altis-kohtalokkaille.html -

EKSTRA ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/03/miksi-nuoriso-ei-kiinnostu-yhteisist.html -

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

AL | US | VU | T | BL | BL | BLOG 88888

DOC Pahat kukat_30092016 – Microsoft Word Starter

PVM 30092016

|684|

0

Raflaava otsikko – suomalainen nuorisoelokuva sai ykköspalkinnon Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Ohjaaja Antti J. Jokinen onnistui yli odotusten aiheesta joka koskee meitä kaikkia – aivan kaikkia.

[ … kansalainen Erkki on mietiskellyt miksi nuoret ajelehtivat, miksi he eivät opiskele, eivät tee työtä – ole kunnon kansalaisia. Pelaavat puhelimella tai television kautta hakevat kokemuksia usvaisten vuorien takaa, makaavat, riehuvat, aggressiopaineistuvat ja lopulta huumeistuvat kierteeseen, jonka päättöhoidon tuloksena on liian monille kuolema. Erkki tiesi kärjistävänsä ajatusmaailmaansa, mutta huoli oli suuri, sillä hänelläkin oli lapsia ja lasten lapsia, Erkillä on surullinen olo

… kansalainen Liisa tiesi mistä Erkki mietiskeli. Liisallakin on lapsia ja lasten lapsia. Oli omakin nuoruus ja siihen liittyvät kokeilut. Oli myös kasvatus, jopa kuri, mutta tieto, että isä ja äiti välittävät. Liisa ymmärsi ajelehtivien nuorien olevan useimmiten herkkiä hukassa olijoita.  Liisa tiesi kokeneena äitinä mitkä ovat vanhempien vastuut. Jokainen lapsi syntyessään on alaston, täysin viaton – pään kovalevy tyhjänä, vain perintötekijät ja odotuksen jäljet eväänä alkavalle elämälle … ]

Pahat kukat ravistelevat |1. Hyvä näin – näin pitääkin ravistella. Nyt on liian kauan piiloteltu tärkeimmän ikäryhmämme ongelmia. Suomessa tiedetään olevan kymmeniä tuhansia tuuliajolla olevia nuoria |2 – ei opiskelua, ei työtä, ei turvaverkostoja, vain hakeutuminen jengeihin, joista edes jotain pientä arvostusta ja tarpeellisuutta voisi kokea.  Joukkoon kuulumisen henkeä haetaan pahalla, rikollisuudella ja vaikka väkivallalla. Kukin hakee omia elämän kiinnepisteitä, kuuntelijoita ja hyväksyntöjä jostain, lopulta vaikka mistä.

|1 ~ http://yle.fi/uutiset/3-9133895

Tilastot kertovat

Me tiedämme, että enemmistö nuorista on tasaista yhteiskuntahalukasta elämän eteen näkijää. Yritetään, kamppaillaan, kisaillaan – koetaan onnistumisia ja tappioita. Opitaan, kehitytään ja jälleen kamppaillaan |3. Tämä on elämän normirytmi, ei elämää ole tarkoitettu helpoksi, sen on oltava jopa vaikeaa, sillä vaikeudet vievät voittoon. Voittoa me tarvitsemme. Voiton laadun kukin valitsee itse.

Voitto

[ … kukin syntyvä ihminen on supervoittaja – suorastaan enemmän kuin se kuuluisa Lottovoitto! Jokainen meistä, joka elää, on katkeamattoman ketjun elävä pää, jonka alku on kauempana mitä osaamme edes kuvitella – ”maailman aikojen alussa”. Tämä on ihme, ”kuolemattomuuden” ketju, jopa ihmeiden ihme ja samalla kertomus uskomattomasta onnesta ja kyvystä ketjun toistaiseksi viimeisenä lenkkinä. Meitä ennen on ollut miljardeja katkenneita ketjuja, jotka ovat jääneet kesken – syystä tai toisesta … ]

Ihminen kilvoittelee. Nuoret kisaavat – opintiellä, työssä, kumppanin hakemisessa. Paras voittakoon, on pohdinnan arvoinen kysymys |4. Näin toimii evoluutio. Yhteiskuntamme on rakentanut turvajärjestelmiä, koska me kaikki emme ole valitettavasti Räikkösiä, Wahlrooseja, Väyrysiä tai Ville Valoja.  Kaikki eivät mahdu ykköspaikalle.

Demokratia, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus loivat malleja,

… joissa toiselle, kolmannelle ja lopulta viimeiseksikin tulleelle on mahdollisuus elää ja kokea sekä hakea onnea. Onni |5 ohjaa tyytyväisyyttä. Onnea ei voi saada tasaisesti kaikille – joukossamme on aina epäonnisia. Tässä kohtaa ratkaisee sisu ja yrittämisen henki.

|5 Onni ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/11/onni-happyness.html -

Nyt on liian monilla onni hukassa – yrittäminen alamaissa sekä päämäärä tietymättömissä

Nuoret ovat tulevaisuus – näin sanotaan aina. Teemmekö nyt kaikkemme tuon tulevaisuuden eteen? Emme tee, koska osatulos näkyy jo. Kun katsoo tuon Jokisen elokuvan ”Pahat kukat” – iskee pahaolo ja ansaitusti se iskee.

Ei ole syyllistä, on vain hallitsemattomia tapahtumaketjuja, joiden alkusyihin ei kiinnitetty riittävästi huomiota. Alun pieni virhe kertautuu lopulta myrskyksi. Silmät olivat kiinni, korvat suljetut – oli kiire, oli paineita – raha oli vähissä, oli liikaa vastoinkäymisiä – syystä tai syyttä. Itsetuntokin oli alamaissa |6.

Jokainen syntyy tähän maailmaan hyvänä, ilman pahan teon häivääkään

Jokainen kaksivuotiskuva on hellyttävä. Kaikki alussaan ovat täysin syyttömiä myöhempiin pahoihin tekoihin, joita määrittelevät voimassa oleva laki, yleinen oikeudenmukaisuus, ilkeämielisyys, kateus ja myös terve maalaisjärki.

Väitän tähän loppuun, että maatiaisjärjellä hoidamme nämä ”pahat kukat”, kunhan vain ryhdymme, ja nostamme valtiovallasta alkaen aiheen ykköseksi – nuoret takaisin elämään, ne nuoret, jotka eivät nyt aamulla herättyään tiedä mitä iltapäivällä tekevät. Oletko mukana? Luodaan nuorillemme toimeliaisuutta |7. Tämä koskee kaikkia. Kannustan jopa osoittamaan mieltä sankoin joukoin nuortemme puolesta, vaatimaan heille huomiota. Mikään barrikadi ei ole tässä liian korkea ylitettäväksi!

Nuorissa on elämä ja tulevaisuus – näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Linkit tekstistä

|2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/08/syrjaytyneet-ja-ajelehtivat-nuoret.html -

|3 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/nurison-aktiivienergia-pitaa-osata.html -

|4 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/prototyyppi-ikapolven-aivokapina.html -

|6 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/05/itsetunto-on-ihmisen-perusvoimanlhde.html -

|7 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/tyoton-on-altis-kohtalokkaille.html -

EKSTRA ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/03/miksi-nuoriso-ei-kiinnostu-yhteisist.html -

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

AL | US | VU | T | BL | BL | BLOG 88888

DOC Pahat kukat_30092016 – Microsoft Word Starter

PVM 30092016

|684|

6 http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223664-elokuva-pahat-kukat-naemmeko-koko-puutarhaa#comments Huumeet Katuväkivalta Nuoriso Nuorisotyöttömyys Syrjäytyminen Fri, 30 Sep 2016 17:21:20 +0000 Ilkka Luoma http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223664-elokuva-pahat-kukat-naemmeko-koko-puutarhaa
Omasta mielestään maltillinen oikeisto. http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223542-omasta-mielestaan-maltillinen-oikeisto
Kirjoitin pari päivää sitten Järvenpään nuorison joukkotappeluista. "Keski-Uusimaa" -lehti tiesi kertoa että tapahtumille on nyt seurannut jatkoa. Tiistai-iltana oltiin käyty joukolla rähisemässä, kun yksin ei oltu uskallettu.

Määrät ovat tipahtaneet kuitenkin 100-150 yksilöstä 20-30. Toisaalta sävy oli koventunut. Nyt oli puhuttu rautaputken apuun hakemisesta. "Paikan ohi kulkenut silminnäkijä kertoo, että paikalla oli sekä suomalaisia että maahanmuuttajataustaisilta vaikuttavia nuoria. Tunnelma paikalla on kiristynyt ja vihamielinen. – Selkeästi tietyllä mielentilalla siellä oltiin liikkeellä. Rautaputkien hakemisesta siellä huudeltiin, ohikulkija kertoo."

Tilanne on siitä hankala että edelleenkään ei ole saatu polisilta kantaa siihen mikä on tämän joukkotappelun todellinen syy. "Keski-Uusimaassa" on kerrottu miten rähinässä oli ollut jotain lyömistä ja potkimistakin. Ja että tekijät ovat olleet nuoria, alle 20 -vuotiaita. Poliisien raportit eivät ainakaan suoraan tiedä että väkivalta olisi maahanmuuttokeskeistä. Epäillään jopa että sen takana ei välttämättä olisi mitään syytä. "Tuskin tietävät itsekään".

Kauhean kunnioitettavaa koska taustalle nähdään teoria.

Tällä ei kuitenkaan ole tavallaan väliä, sillä aivan yhtä tärkeää on myös se, miten tämä koetaan. Ja se koetaan aika usein juuri siten, miten edellinen blogaukseni esitti. Eli tavalla jossa pienet tekee sitä mitä isot edellä, eli haluavat vetää "matuja käkättimeen", jota saa tietenkin käsitellä vian humoristisena otteena ettei olisi kansanpetturi.

Järvenpään facebookryhmä olikin aamuyöstä mielenkiintoista seurattavaa. (Ikävä kyllä mehukkaimmat sisällöt poistuivat editorien hampaisiin.) Vanhemman polven ihmisistä löytyy useitakin jotka korostivat sitä miten on ymmärrettävää ja jopa eettistä kuinka nuoriso pistää matuongelmaa kuriin. Näin esimerkiksi Visa Länsivuori joka korostaa että "Ite nostan hattua nuorille. Pitävätpähän puoliansa, eikä anna vaan matujen uhitella.."

Toisaalla pseudonyymi "Sabbe" kertoo että joukkotappelijat pitävät yllä turvallisuutta ; "kiitos teinit ettei otanmäen tapauksen tapaisia tapahtumia suvaita jäkessä.voimme edelleen liikkua pimeällä." Ainakaan itse en kyllä koe oloani turvalliseksi jos siellä huutelee lynkkausjengimäinen ei-polisiivoimainen ja ei-laillinen-mielenosoitus jolla on "hieman rankempia mielenilmausmenetelmiä" hakusessa. Mutta minä tietenkin olen suvakki, joten jos minulle kävisi jotain olisi maahanmuuttokriitikoilla tuhat ja yksi hauskaa selitystä sille miksi olin niin halveksittava tyyppi että oikeastaan ansaitsinkin kuolla.

Tämä on tietenkin jossain määrin hämmentävää. 80-90 -luvulla oli samantapaista jengiväkivallanmakuista touhua. Silloin porukkaa tuli Jokelasta Järvenpäähän pesäpallomailojen kanssa. Ja tätä pidettiin vanhemman polven puolella yleensä halveksuttavana jengiväkivaltana. Nyt kun asian maahanmuuttokeskeisyyttä moititaan, esiin nousee kommentteja joiden sisältö on siinä että kyseessä ei ole ääriliikkeestä. Ja että on jopa herjaavaa puhua äärioikeistosta kaikissa yhteyksissä. Tämä on sinänsä kiinnostavaa koska moni tosiaan tuntuu edustavan nykyään tämänlaista toimintaa glorifioivana mutta ei silti hyväksy sitä että heitä kutsutaan "ääri" miksikään.

Tässä tuntuu olevan sävynä se, että jos Suomen Vastarintaliikkeessä on muutamia kymmeniä jäseniä niin tämä ei ole "käsiteltävän kokoinen ongelma" vaan jokin mitätön rikka rokassa jolle ei siksi pidä tai saa tehdä mitään. Mutta sitten jos jonkin ilmiön - kuten näiden joukkotappelijoiden glorifioinnin - näkee olevan kohtuullisen yleistä niin sitten se ei voi olla äärimielipide koska sillä on niin paljon kannattajia. Eli argumentisto muuttuu tilanteen mukaan niin että koskaan ei ole oikein tehdä mitään. Alankin harkitsemaan sitä että en puhu äärioikeistosta vaan "omasta mielestään maltillisesta oikeistosta". Tai "omasta mielestään maltillisesta maahanmuuttokriittisyydestä".

Onkin erikoista katsoa miten tälläisissä joukkotapelutilanteissa huudetaan hurraata. On helppoa nähdä mitä tapahtuisi jos näissä joku pahoinpideltäisiin niin että tämä kuolisi. Onhan tässä nimittäin nähty. On nähty mitä käy jos tappelussa ollut kuolee kahden viikon sairaalakeikan jälkeen. Silloin sävy on että "ei meillä mitään vastuuta oo". Ja perusargumenttina näyttää olevan se, että pahoinpitelyn motiivina ei ole murhaaminen vaan hakkaaminen.

Ihan kuin sairaalaan ei päädyttäisi joukkotappeluiden tuoksinassa noin odotetusti aika usein. Ja osa piestyistä voi kuolla ns."vahingossa". (Mutta tämänlaiset huomiot ovat tietenkin omasta mielestään maltilliselle oikeistolle" vain naurettavuuksia.) Viaton maanpuolustus "talvisodan hengessä" ei voi johtaa kuolemiin tai mediaPR -tappioihin. Tai tappoihin. Kun hyväksytään teot, hyväksytään niihin liitettävät seuraukset. Jokainen tietää tai hänen tulisi tietää että hakkaamiseen liittyy kasvanut kuolemisriski. Ja tämä kuolemisriski ei lakkaa olemasta sillä että motiivina olisi vain hakkaaminen.

Tuomittavaa.

Ei tässä oikein voi kuin tuomita ensin nuorten toilailun. (Olipa kyse sitten teinien jengitappeluista tai maahanmuuttokriittisestä tappelusta. Tällä ei itse asiassa ole mitään väliä, koska teot ratkaisevat.) Ja moitetta ansaitsee myös aikuisten räyhäämistä komppaava arvopuhe, jossa ei ymmärretä että ISIKsen tapaiset ääriliikkeet tunnistetaan siitä että heillä on oikeutukset ties mille väkivallalle..

Jos omasta mielestään maltillinen oikeisto tiedostaisi että se, jos keksii syitä sille miksi oma väkivallanharrastaminen on hyväksyttävää (uskonnon jne. puolustamista, itsepuolustusta ja hyvyyttä) ei ole argumentti siitä että ollaan jotenkin eri jengiä ja parempia kuin "ne". Se kertoo että ollaan tismalleen sitä samaa jengiä ite. Eri puolilla vaan. Ideologisessa fanatismissa islam ja äärioikeisto ja pro-väkivaltainen antifasismi ovat kaikki sitä samaa kakkaa hieman erilaisessa paketissa. Ja kaikki huutaa että kattokaa "kuinka meijän käärepaperit on kauniimmat kuin muilla".

Tässä ei voi oikein sanoa muuta kuin että jos on sanomassa että "me ei olla niitä" ja sitten torjuu kaiken "niihin" kohdistuvan kritiikin, ei itse astu kritisoimaan "niitä" ja on monissa paikoin samaa mieltä "niiden" kanssa niin tästä on aika hyvänä arvauksena se, että "just niitähän nuo on".

Muuttuukohan puheet jo piankin?

Keravan tapauksessa on toki sellainenkin lisätwisti että kaupungilla jengitappeleminen on laajentunut. "Keski-Uusimaa" tiesi kertoa siitä että miten ennaltaehkäisevää väkivaltaa oli tapahtunut. "Jampassa sijaitsevan Koivusaaren koulun oppilas kävi toisen oppilaan kimppuun kesken koulupäivän. Välikohtaus tapahtui kello 13 aikaan koulun käytävällä oppitunnin päätyttyä. Yhdeksäsluokkalainen poika hyökkäsi seitsemäsluokkalaisen pojan kimppuun ja potkaisi ja löi tätä. Välikohtaus sattui kantasuomalaisen ja maahanmuuttajataustaisen oppilaan välillä. Suomalaispoika hyökkäsi maahanmuuttajapojan kimppuun." Hyökkäys oli ollut myös yllätyshyökkäys.

Uskallan sanoa sen verran, että jos jatkuvasti lyödää ja hakataan, on pian edessä tilanne jossa iso määrä ihmisiä kertomassa että (1) Tuomitsevat väkivallan mutta (2) eivät sen tekijää tai (3) sitä aatteellista ryhmää joka tätä tekijää glorifioi mutta sen sijaan (4) se uhri oli kyllä sellainen että voihuhhuh että odotti vain kohtaloaan ja ansaitsi sen ja että (5) tästä kokonaisuudesta ei saa päätellä mitään mistään sellaisesta ryhmästä jonka tilastollinen koko on mitenkään merkittävä jota esimerkiksi näitä puolustuspuheita puhuva itse edustaa. Koska se tarkoittaa sitä että väittäisi että koko oikeisto on äärimmäistä. (Joka on loukkaus, toisin kuin se että vastustaa muka vain "haittamaahanmuuttoa" mutta vaatii kuitenkin samalla sitä että "rajat kiinni"...)

11 http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223542-omasta-mielestaan-maltillinen-oikeisto#comments Jengitappelu Katuväkivalta Maahanmutto Wed, 28 Sep 2016 15:06:46 +0000 Tuomo Gren http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223542-omasta-mielestaan-maltillinen-oikeisto