totuus,kauneus,hyvyys Miten saada aikaan muutos, jolla ihmisyys nostetaan suurimmaksi tavoitteeksemme.

Kaikki blogit puheenaiheesta Työvoimapula

Panostetaan suomalaisten nuorten koulutukseen!

Sipilän hallitus on toistuvasti esittänyt huolensa Suomea uhkaavasta työvoimapulasta, vaikka yli 200 000 suomalaista on edelleen vailla työtä. Työvoimapulaan vedoten hallituspuolueiden riveistä on useaan otteeseen heitetty ilmoille vaatimuksia muun muassa ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan purkamisesta.

Työvoimapulapropagandaa metalliyritysten tapaan

Vuorokauden sisällä Uudessa Suomessa on uutisoitu kahden metallialan työnantajan kertomuksia työvoimapulasta ja hakijoiden motivaation puutteesta. Järjestelmässä on vikaa eikä yrittäjien omilla toimilla ilmeisestikään ole mitään vaikutusta asiaan.

Baronan toimitusjohtajan naiivi lobbaus työperäisestä maahanmuutosta

Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen kertoo Suomen tarvitsevan kymmeniä tuhansia uusia ulkomaalaisia työntekijöitä. Hän toteaa Talouselämälle: "Paremman palkan tarjoaminen voisi toimia, jos työntekijöitä olisi vapaana – mutta kun heitä ei ole."

Suomessa on varsin kummallinen tilanne siinä, että esimerkiksi ICT-alan palkkataso ei ole juurikaan noussut työvoimapulasta huolimatta. Jossain määrin tämä on osoitus kilpailutilanteen vääristymisestä mikäli pula osaajista on niin suuri kuin väitetään.

IT-alan työvoimapula on huoltovarmuuskysymys

Jyväskylän yliopiston taannoisen selvityksen mukaan IT-alalla olisi tarve jopa 8000 työntekijälle. Pulaa on niin koodareista ja tekoälyosaajista kuin järjestelmäarkkitehdeista ja laadunvarmistajistakin.

Alan kehittyessä nopeasti myös osaamistarpeet muuttuvat nopeasti. Kymmenen tai viisitoista vuotta vanha osaaminen vanhentuu nopeasti, jos ei jatkuvasti kouluta itseään.

Kauppalehti, työvoimapula ja maahanmuutto

Se tapahtui taas. Yksi Kauppalehden virkaa tekevä kapitalisti julisti aatetta: "pidemmällä aikavälillä [työvoimapula] ei ratkea ilman työperäisen maahanmuuton huomattavaa lisäämistä".

 

Moni asia meni pieleen.

 

Ratkaisu työvoimapulaan - ei kun työttömyyteen

Ulkomaalaiset pääsevät jatkossa Suomeen töihin helpommin. Työvoimapula meitä uhkaa, ja siinä on on syy.

Otetaan siis tekijöitä ulkomailta koska Suomesta niitä ei löydy, hyvä!

Väitteeni: kyllä Suomesta tekijöitä löytyy jos heille tarjotaan samat edut kuin ulkomaalaisille. Siksi olen "rasisti".

EVA ja Ahopelto haluavat tuoda 10 000 koodaria Suomeen

Evan analyysissään pääomasijoittaja ja teknologiayrittäjä Timo Ahopelto ehdottaa, että Suomeen pitäisi houkutella ja tuoda 10 000 ulkomaista koodaria Suomeen sekä houkutella verohelpotuksilla kansainvälisten jättien tuotekehityskeskuksia. Analyysissään hän nojaa erityisesti Israelin sekä Uuden-Seelannin toimenpiteisiin ja tilanteeseen.

Erikoisosaajia Suomeen - ei onnistu

On paljon puhuttu osaajien pulasta ja heidän hankkimisesta Suomeen. Jos tänne olisi suorastaan korkeakoulutettujen erikoisosaajien tunkua, olisi heitä paljon tullut. Miksi ei ole?

 

Työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta

 Eduskunnassa on tehty lakialoite tarveharkinnasta luopumisesta kokonaan työperäisessä maahanmuutossa. Aloite on kerännyt tukea puoluerajojen yli. Osa oman puolueeni kansanedustajista kannattaa aloitetta, osa ei.

En kannata täydellistä luopumista tarveharkinnasta. Muun muassa rakennustyömailla on nähty, että täysin rajoittamaton työperäinen maahanmuutto johtaisi siihen, että halpatyövoimaa tulisi tänne tekemään keikkatyötä täydellisesti poljetuin työehdoin.

MIKSI ON YHTÄAIKAA TYÖVOIMAPULA JA SUURI TYÖTTÖMYYS?

EiIisessä Seinäjoellä järjestetyssä TEM:n alueellisten kehitysnäkymien julkistamistilaisuudessa tuli taas esiin yksi nykysysteemin heikkouksia.

On yhtä aikaa kova pula osaavasta työvoimasta ja samaan aikaan paljon työttömiä. Tätä sanotaan usein kohtaanto-ongelmaksi, mutta perimmäinen syy on seuraavassa.

Paljon työttömissä on niitä, joiden työn tuotto jää alle siitä maksettavan palkan. Työnantajat eivät palkkaa heitä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä