totuus,kauneus,hyvyys Miten saada aikaan muutos, jolla ihmisyys nostetaan suurimmaksi tavoitteeksemme.

Kaikki blogit puheenaiheesta Diktatuuri

Diktatuuri vahvistui EU:n naapurissa

Turkin presidentti Erdoğanin valtuuksia lisäävä perustuslakiehdotus näyttää voittaneen kansanäänestyksessä 51:n prosentin tuloksella. Muutos laajentaa presidentin valtaoikeuksia merkittävästi, sillä presidentistä tulee sekä valtionpäämies että hallituksen johtaja, ja hän nimittää varapresidentin ja ministerit.

Erdogan ylitti rajan - ISIS:in perillinen?

Erdogan meni retoriikassaan sellaisen rajan yli, mitä ei tulisi johtajan ylittää. Hän lausui rasistisesti "eurooppalaiset ympäri maailman eivät voi kävellä turvallisesti kaduilla, jos Eurooppa jatkaa samaa asennettaan Turkkia kohtaan."

 

Läppä ei ole enää johtajien välistä vaan Erdogan otti valtioiden kiistojen välikappaleeksi tavalliset ihmiset. Lauseella on varmasti kaksi seurausta:

Germania – Suur-Saksa, entä trumppistinen The Great America?

( - ja meidän aikanaan olleet Suur-Suomi haaveet Saksan kolmannen valtakunnan aseveljenä Jatkosodan valmisteluissa – osana suurta Barbarossaa |*)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumppia on vertailu Saksan diktaattoriin Adolf Hitleriin |** – verrannossa kaikuu menettelytapa hallinnossa, toivottavasti ei käskyjen annossa sinne hyytävimpään suuntaan.

Hätkähdyttävä vertailu - Donald Trump ja Adolf Hitler

Tämähän piti tehdä, siksi suuresti näyttää siltä, että Trump muuttaa amerikkalaista käsitystä, vaikuttamista ja oppia maailman hallinnasta – aivan uudella opilla, trumppismilla |1) ---

ENG ~ https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2016/11/07/what-germans-really-think-about-those-hitler-trump-comparisons/ -

 

Diktaattorin kuolema

Totuus on yleensä ensimmäinen uhri, kun narsistinen, persoonallisuushäiriöinen yksilö pääsee valtaan. Totuuden vääristely on myös tyrannin kuoleman jälkeen yleensä kaiken järjellisen puheen irvikuvaa ja silkkaa huttua.

Demokratiakehitys näyttää olevan tässä maailmanajassa  vaikein ja kivuliaan prosessi, ihan jos katsotaan arabikevättä ja nykytilaa Syyriassa ja Irakissa.

Erdoganin "puhdistukset" Turkissa jatkuvat

Turkin massiiviset "puhdistukset" vallankaappausyrityksen jälkeen jatkuvat. Toistaiseksi yli 60000 on pidätetty tai irtisanottu toimistaan. Tässä joukossa on sotilaita, tuomareita, poliiseja, opettajia ja muita virkamiehiä. Lisäksi myös yliopistojen tutkijoille on annettu matkustuskielto ulkomaille.

Erdogan jatkaa "puhdistuksiaan". Hän on antanut pidätysmääräyksen 42:sta toimittajasta. Ilmeisesti tarkoituksena on estää median mahdollisuus kaikenlaiseen arvosteluun Erdogania ja maan hallitusta vastaan.

Erdogan puhdistaa Turkin demokratiasta

Turkin vaaleilla valittu presidentti Erdogan on osoittautunut nopean toiminnan mieheksi. Siinä missä sotislasvallankaappaus oli tehoton ja  jäi suutariksi, Erdoganin  ilmeisesti etukäteen valmistellut epäilyttävien henkilöiden puhdistuslistat on pantu täytäntöön hämmästyttävän nopeasti ja tehokkaasti.

Turkki siirtymässä Erdoganin diktatuuriin

Turkin vallankaappausyritys on tuomittu maailmalla laajasti, Suomen valtiojohto siinä mukana. Perusteena on ollut yksinkertainen sääntö, ettei vaaleilla valittua hallintoa saa vallankaappauksella vaihtaa. Huomattava on sekin, että monet Erdoganin vastustajat ovat tuominneet vallankaappausyrityksen.

Erdoganista uusi Saddam?

Kuin valmiiksi kirjoitettuna löytyi Recep Tayyip Erdoganilta listat vallankaappausyrityksen syyllisistä. Kaukaisimmat asuvat Amerikassa. Gülen, Erdoganin pääsyytetty, on islamisti ja armeija maallinen. Kovin mielikuvituksekas Turkin presidentti ei syyllisten etsimisessä siis ole, jos aatteelliset keskinäiset vastustajat ovatkin liitossa (kuten itse tuon pintatiedoin käsitän).

 

Kenen kannatuslauluja laulat, sille laulujesi laulamisesta maksat

Alexander Stubb avasi muutama päivä sitten sanaisen arkkunsa ja aiheutti ainakin pienessä piirissä sekä hilpeyttä että kummastelua.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä