totuus,kauneus,hyvyys Miten saada aikaan muutos, jolla ihmisyys nostetaan suurimmaksi tavoitteeksemme.

A.Stubbin täydellinen mahalasku Etyjissä

A Stubb koki pahan takaiskun menneessä  Etyj-huippukokouksessa. Mistään ei tullut mitään ja Venäjäkin veti höplästä koko sakkia omalla olemattomalla ehdotuksellaan. Venäjä ei myöntynyt tukemaan sitä epäystävällisten maitten verkkoa, jota Venäjän ympärille rakennetaan. Ei edes ilmat suosineet. Hän voisi jo vetää osaamisestaan johtopäätökset ja lähteä takaisin Brysseliin hymyilemään ja kertomaan naton hänelle toimittamia uutisia ja tiedoituksia kuten tähänkin asti. Hänen kannattaisi opiskella tarkoin esimerkiksi Urho Kekkosen toimintatapoja. Hän osasi hoitaa idänsuhteet. Välit oli ystävälliset ja meillä Suomessa kapitalismi eteni hirveää vauhtia. Jopa niin, että N-liitto rahoitti melkoisen osan kapitalistien tuloista ja etenkin tuotekehittelystä Venäjän viennin myötä. Ei venäjä tulevaisuudessakaan anna mitään ilmaiseksi. Se varustautuukin siksi, että sotilaallinen uhka lännestä käy päivä päivältä selvemmäksi. Jos meidät pakkoliitetään natoon olemme silloin automaattisesti Venäjän tulilinjalla. Ja juuri sitä en halua. Ei Venäjällä ole halua laajentua, hyvä kun saa pidettyä nykyisen koossa.

Maailman suurimpia raaka-ainevarojaan se ei tule ilman aseellista yhteenottoa kellekkään luovuttamaan. Sen asema on täysin riippuvainen sen omasta tuotantoaktiviteetista ja luonnonvarojensa hyödyntämisestä. Venäjä ei sovinnolla ryhdy pelkäksi halvan energian ja luonnonvarojen tuottajaksi ja myyjäksi, teolliseksi kehitysmaaksi. Meidänkin hallitusherrat itkevät kun Venäjä puustaan haluaa käyvän hinnan. Suomalainen talonpoika on puunsa jo osannut oikein hinnoitella.
Pitäähän raaka-aainetuonnista riippuvaisen Usankin se tajuta. Ja olihan Usan edustajakin kokouksessa mukana. Täysin pieleenmenneen Abhasia rauhanturvatyön epäonnistuminen ja jopa niin alas vajoaminen, että alkoi julkikaveeraamisen Valko-Venäjän diktaattorin kanssa osoittavat, että "Ollin oppivuodet" eivät ole vielä täysiä. Hänen osaamattomuutensa on arvaamaton riski kaikille suomalaisille, jotka haluavat elää täällä rauhassa ja rakentaa maatamme paremmaksi paikaksi ihmisen elää. Emme kaipaa minkäälaista ulkoista uhkaa liittymällä Usan  alaiseen sotilasliittoon häiritsemään rauhanomaista työtämme. Tarvitsemme ulkoministerin joka hoitaa Suomen asioita Suomen parhaaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

arisusko (nimimerkki)

Venäjäkö sitten rakentaa ympärilleen ystävällisten maiden verkkoa,,baltian maiden sorrolla,,georgiassa??suomen rajalla rekkajonoilla?
Energiavaroilla pullisteleva häirikkö,,sitä venäjä nyt !

Olavi Jukarainen (nimimerkki)

Ei nyt mollata miestä. Onhan hänellä käyttöä. Käy äänestäjillekin kaupaksi samassa sarjassa kuin muutkin iltapäivälehtien pintajulkkikset.

Käyttäjän lenkki6 kuva
Tapani Niemi

voi sua arisusko. En kykene nykyvenäjää kehumaan. Mutta ymmärrän jos venäläiset haluavat korkeampaa elintasoa oman maansa luonnonvaroilla mieluummin kuin ryhtyisivät Usan uudeksi etelä-amerikaksi. Jos Venäjällä ei ois mitään mitä muut, luonnonrikkautensa jo hyödyntäneet, ei haluis niin se sais olla ihan rauhassa. Siihen ryssälläkin lienee oikeus. Ellei sitten sitä merinaapuruutta Japanin kanssa Suomelle...

eino vepsä (nimimerkki)

Kaikkea sitä nykyään saa lukea! Meillä on nyt kymmeniin vuosiin paras ulkoministeri, joka uskaltaa esittä omiakin ajatuksia. Hyvä S. Jatka samalla linjalla.

Käyttäjän ailaniinimaa kuva
Aila Niinimaa-Keppo

Nyt on opettaja löytänyt väärät työkirjat. Ne näyttävät sisältävän jo unohtuneeksi uskottua sosialistista porpagandaa, johon ei ole koskaan kuulunut totuus eikä terve järki. Vuosikymmenet muu maailma oli uskovinaan itänaapurin absurdeja höpinöitä, ja ylimpänä kaikista oli naapuria työkseen liehakoiva Suomi, joka selitteli Tapani Niemen tapaan aivan tolkuttomatkin valheet parhain päin.

Muutamia esimerkkejä Niemen roskapuheista:

1. Venäjä ei Suomen kapitalismia ruokkinut. Ei se paljon maatamme rikastuttanut, että bilateraalisessa vaihtokaupassa saimme jäänsärkijästä maksuksi junakuormaittain sinkkiämpäreitä, naftaliinia ja muuta kivikautista tavaraa. Siis mitä tuotekehittelyä Neuvostoliitto harrasti? Kerropa. Satelliitteja ja aseita, niitä kyllä kehitettiin ja tuotettiin, vaikka Leningradin kaupoissa ei ollut hyllyillä lapsille edes malakopulloa.

2. Ei Venäjä tietenkään varustaudu lännen uhkien vuoksi, sen näkee hieman sokeampikin, jos vain totuudella on jotain arvoa. Neuvostoliitto piti valtakuntaansa kasassa vain aseilla, koska sorretut neuvostovaltiot unelmoivat vain vapaudesta. Tiedät hyvin, miten paljon ns. toisinajattelijoita kuoli leireillä ja kuinka monta kansaa ja kieltä kommunismi sai elinaikanaan tuhottua.
Venäjälle NL:n hajoaminen oli shokki ja valtio haluaa vanhan etupiirinsä takaisin. Siksi luotiin mm. kaikki Kaukasuksenkin kofliktit. Georgiassakin länttä vain koetellaan, katsotaan miten paljon EU ja Etyj sietävät. Ja paljon tuntuvat sietävän, Venäjän paapominen sen kuin jatkuu.

3. Kuka Venäjän raaka-aineita olisi nyysimässä? Jos vaikka joku haluaisikin, niin myöhässä on: kaikki raaka-aineyhtiöt on jo keploteltu Putinin nomenklaturalle, esimerkiksi heittämällä entiset omistajat häkkiin ja siirtämällä huikeat varat sveitsiläistileille. Ja Venäjähän myy öljynsä ja kaasunsa
siihen hintaan, minkä markkinat määrittelevät. Ja siksi valtiorosvoilla onkin tänään hätä kädessä, kun öljy maksaa enää kolmanneksen siitä mitä vielä jokin aika sitten.

4. USA:n epäonnistuminen Abhasiassa on yksi Venäjän härskeimmistä tempuista. Otetaanpa Georgiaan kuuluva maakunta, tapetaan joukoittain enemmistönä olevia georgialaisia ja ajetaan asein 250.000–270.000 ihmistä jalkapatikassa ulos maasta, palelemaan hyisille vuorille. Tilalle roudataan tietenkin venäläisiä, joille siistit asunnot jaetaan. Siirtoporukkaa ja jäljelle jääneitä apsuja, vain 15% kansasta - ei yhtään sen alkuperäisempiä –ja Venäjän passin ottaneita abhaaseja, lahjotaan, aseistetaan ja kiihotetaan erovaateisiin. Helppohan tällä tapaa on luoda venäläsmielinen kansa, jossa kansallisuuskiistoja ei tunneta. Ei niitä tunneta Laatokan-Karjalassakaan, josta suomalaiset lähtivät niinikään kävellen koti-Suomeen.

Opettaja Niemi voisi jo päivittää tietonsa hankkimalla muutakin informaatiota kuin venäläisten propagandaa. Aloita vaikkapa tilaamalla oma raporttini tapahtumista Georgiassa vuosina 1990-92. Kirja antaa hyvän pohjan ymmärtää myös nykyiseen konfliktiin johtaneita syitä. Saat hyvän kirjan postituksen hinnalla.

Tapani Niemi (nimimerkki)

Mulla on vielä kesken selvitykset mikä johti jatkosotaan. Kun se aukeaa voi abhasian tapahtumia selvitellä. Nyt on vain selvinnyt, että Georgia lännen vakuuttelujen tukemana hyökkäsi Abhaasien kimppuun.
En tiedä miten rosvon määrittelet mutta siltä näyttää, että yleisen rosvonormin mukaan Usa on useammassakin maassa puhtaasti rosvoreissulla. Venäläisillä on suuri huoli pitäänykyisistäänkin kiinni.
Ymmärrän asenteesi. Venäjällä ei ole mitään hyvää. Hyvä on meidän muiden hallussa. Ajatuksillasi meidän ei kannata rauhallista maailmaa odottaakaan. Vain sinun totuutesi on ainoa oikea totuus, niinkö? Sillähän asioita ei ratkaista. Itse ja sukusi on saaneet ison kakun N-liiton panoksesta Suomen kehittämiseen.
Sinkkiämpäreitäkin, ja väärinpäin aukeavia jakoavaimia, ladoja ja... Mieti uusiks mitä saimme vastineeksi bilateraalikaupasta. Tiedät varmaan.

Käyttäjän ailaniinimaa kuva
Aila Niinimaa-Keppo

Minun totuuteni ei välttämättä ole ainoa oikea ja olen valmis kääntämään kelkkani heti kuin toisin todistetaan, siis faktoin, ei
mututeorioin.

Ja jätä sukuni pois tästä keskustelusta, vaikka argumenttisi loppuisivatkin. On halpamaista vetää väittelyyn niitäkin, joilla ei ole asiassa osaa eikä arpaa.

Missä olen sanonut, ettei Venäjällä ole mitään hyvää. Tunnen maan erityisen hyvin oltuani vuodesta 1978 päivittäin tekemisissä Neuvostoliiton/Venäjän kanssa. Olen mainostoimistossani suunnitellut lukuisan määrän naapuria mainostavia, jopa palkittuja, esitteitä ym. viestintämateriaalia ja ollut vuosia osakkaana Venäjän-matkoja järjestävässä yrityksessä. Sanon vielä, että toimistoni asiakas oli myös Inturist, jolle graafikkomme skarppasi kaksipäisen kotkan; logoa käytetään vielä tänäänkin. Venäläisiä ystäviä pakostakin kertyi ja ystävyyssuhteet ovat säilyneet. He tietävät näkemykseni, mutta luottavat minuun enemmän kuin heitä liehakoiviin suomalaiskomukoihin.

Ja se siitä ylvästelystä. Mutta älä kirjoita asioita, joita et kerta kaikkiaan tunne. Keskity vain suomen kielen opintoihisi ja Venäjän sotatoimien ja kansanmurhien kehumiseen, kuten teillä vasemmalla olevilla on tapana. Tehän siis ette koskaan ole väärässä, minkä tietosi Abhasiasta myös osoittaa.

Tämä keskustelu päättyy osaltani nyt.

Käyttäjän saaristo kuva
Henry Björklid

Aina kun Venäjää halutaan mollata, vedetään esiin Neuvostoliitto.

Asia on näin:
- Jokainen suurvalta, myös Venäjä, tekee mitä vain estääkseen "intressiensä tuhoamisen". Venäjä, USA, myös EU, toimii täysin sikamaisesti tässä asiassa jos se siihen pakotetaan.

- Venäjän ensisijainen intressi, mitä tulee Pohjolan varusteluasteeseen/ Pohjolan osuuteen NATOon on että Suomi pystyy pitää minkä tahansa ulkovallan rajojensa ulkopuolella tai ainakin taistelemaan kauan ulkovaltaa vastaan. Tämä, ja vain tämä, antaa Kremlille rauhan, mitä tulee meidän ilmansuuntaan.

- Jos menemme NATOon, tämä ei toteudu.
- Jos kansalla ei ole millä taistella, se ei toteudu. (Onko vai eikö, on makuasia. Minulle ei ole annettu takeita että asia olisi näin. Epäilen että meidän lipussamme on luteita ja joukoissamme Quislingejä.)

Venjää kiinnostaa Suomi ainostaan strateegisessa merkityksessä, ei meidän metsät, puhelimet tai puhdas vesi. Venäjä on saarettu Norjasta Intiaan. Tai Kiinaan. Tai kokonaan, riippuen miten katsoo Intian ja Kiinan suhteita Venäjään.

Meidän tulee olla se muuri, Venäjän kannalta, joka estää minkä tahansa hyökkäyksen meidän ilmansuunnalta. Sanoivat sitten Quislingit mitä tahansa.

Ja mehän estämme myös Venäjän hyökkäyksen. Jos sillä nyt olisi mitään järkeä hyökätä ja rikkoa muuri joka myös suojelee sitä?

NATO haluaa meidät, kuten se halusi myös Balttian maat, yhdestä ja vain yhdestä syystä: Se haluaa käyttää meitä välineenä, painostusvälineenä Venäjää vastaan.

Henry

Käyttäjän saaristo kuva
Henry Björklid

Ennenkuin joku älypää ehtii kertomaan, ettei Suomi pysty puolustautumaan mitään suurvaltaa vastaan haluan tuoda julki seuraavaa:
- Tällainen älypää on selkärangaton ja epäisänmaallinen.
- Suomalaiset eivät ole sen huonompia taistelijoita, omalla maallaan, kuin esimerkiksi riisinviljelijät Vietnamissa.

Henry

NATO-OTAN (nimimerkki)

Älä nyt Henry pullaan tukehdu...
Suomi ei pysty yksin puolustautumaan suurvaltaa vastaan, se on ihan fakta. Toinen fakta on se, että me olemme Venäjän ensi-iskun kohteena kriisin sattuessa. On parempi että hyökkäyskynnys on korkealla ja tehokasta apua on nopeasti saatavissa NATO on meidän turvatakuumme.
Toisekseen punikeilta ja vihreiltä ei maanpuolustukseen ole mitään rakentavaa kuultu koskaan, siviilipalvelusta ja miinakieltoja vain.
Turha silloin on niistä korpisotureistakaan uhota.

Käyttäjän saaristo kuva
Henry Björklid

NATO-OTAN!

Luehan blogiani noin viikko taaksepäin ja katso ketkä jättävät kommentoimatta.

On ihan höpö-höpö juttua että Venäjä meitä pommittaa jos hyökkäys tulee lännestä. Mehän sidomme hyökkääviä joukkoja, me toimimme Venäjän kannaltaan tykinruokana. Miksi he meitä pommittaisivat?
Paitsi tietysti jos Quislingit saavat vallan ja toivottavat muualta tulevat aseelliset joukot tervetulleeksi. Oletko Sinä Quislingkiläisyyteen taipuvainen? Tuskin nyt sentään, ethän ole?

Jos se tulee idästä, se pommittaa varmasti, mutta vain sotilaskohteita, koska ei ole mitään järkeä korpia summittain pommittaa. Siinä on koko jutun ydin.
Mutta lue blogiani, niin sinullekin selviää että olet vain oman propagandasi uhri.

Ennenkuin menet, pari kysymystä:
1) Jos NATO tuo 'lomailijoita' maahamme, mitä teet?
2) Ryhdytkö aseelliseen vastarintaan jos eduskunta/presidentti katsoo ettei pidä ryhtyä?
3) Ryhdytkö aseelliseen vastarintaan tuli aseistetut joukot mistä ilmansuunnasta tahansa?
4) Ryhdytkö missään olosuhteissa aseelliseen vastarintaan?
5)Ja jos ryhdyt, mitkä olisivat nämä olosuhteet?

Henry, perusvihreä

Tapani Niemi (nimimerkki)

Parahin Aila N-K. En erityisemmin sukuasi halunnut pilkata, en heitä edes tunnekaan. Tarkoitin sillä sitä, että olet saanut kasvaa rauhallisessa ympäristössä, jossa vanhemmillasi on ollut työtä ja toimeentuloa ja sinulla niissä oloissa mahdollisuus elää lapsuus, joka on mahdollistanut kehityksesi terveeksi ja itsetunnoltaan vahvaksi aikuiseksi. Silloin Neuvostokaupasta sai hyvin, korostan, hyvin moni ala toimeentulonsa. Samoin sai moni yritys alkunsa ja varansa tuotekehittelyyn. Kun silloin UKK selvitti noottikriisin, olot muuttuivat pysyväisesti rauhanomaisiksi. Meillä ei ollut pelkoa tai uhkaa kenestäkään. Olimme jo silloin kuitenkin hyvin vahvasti länteensidottu kapitalistinen maa.
Älä kuvittelekaan, että saattaisin kehua ex N-liittoa tai nykyistä Venäjäää. Kummankaan oloja en olisi valmis vaihtamaan Suomen oloihin. Haluan myös rauhantilan olevan meillä pysyvää ja taloudellisen kehityksen nousujohteista. Läheiseni haluan kasvattaa juuri täällä ihan vaan hyviksi ihmisiksi. Rauhallisessa Suomessa.
Artikkelini kuitenkin koski meidän nykyistä ulkoministeriämme. Hän on kokemattomuuttaan ja tyhmyyttään ajamassa Suomea sotillasliiton jäseneksi, joka avoimen vihamielisesti suhtautuu Venäjään. Mikäli me sen tyhmyyden annamme tapahtua, Venäjä tulee automaattisesti meidän viholliseksemme ja me sen maalitauluiksi.Venäjällä on kuitenkin oikeus olemassaoloonsa. En kaipaa Suomelle uhkaa miltään suunnalta. Haluan elää täällä rauhassa ilman pelkoa ja painostusta. Tämä Stubb taitamattomuuttaan vaarantaa tuon rauhan ja siksi hänen on syytä oppia vaikka UKK:lta, miten suhteita naapuriin hoidetaan ja eletään kaikkien, siis aivan kaikkien kanssa sovussa. Ja tehdään bisnestä. On realismia ja välttämättömyyksiä. Niitä Stubb ei ole osannut ottaa huomioon.
Pahoittelen tekstiäni eilen kun sen kiireessä kokoukseenlähtiessä väsäsin. Samoin kirjoitustaidottomuuttani. Luetun ymmärtämisentaito minulla kuitenkin on. En olisi laillasi osannut yhdistää Stubbin arvostelua ja väitettäsi, että minä ihannoin N.liiton tai venäjän oloja. Tai onko sitten niin, että ilmoittaessani olevani julkivasemmistolainen et sitä demokraattisessa maassa voi hyväksyä. Leireillekö minäkin sinusta kuuluisin??

kosygin (nimimerkki)

Hankala kyllä mennä"stubbaria"tyhmäksi/taitamattomaksi leimaamaan,,paras olisi arvata oma tila,,,
Hän nyt edustaa modernia suomalaisilmettä maailmalla joka katsoo tulevaisuuteen,,ei niinkään peruutuspeiliin katsomalla vaan rohkeasti päin haasteita,olivat ne sitten russiarussiarussia tai jotain ihan muuta,,,

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

Alkuun palatakseni Stubbhan onnistui kiitettävästi, luultavasti Kanervakin olisi onnistunut, erona vain ikä, vastakkain monipuolinen kokemus ja monipuolinen osaavuus. Enkä nyt menisi väittämään, etteikö Tuomiojakin olisi saattanut onnistua, lahjakas mies.
Ja Stubbin mukana Suomi onnistui. Asiat vain tuppaavat olemaan joskus vähän vaikeita; välistä on ollut paljon helpompaa, eikä silti ole saatu aikaan yhteistä loppuasiakirjaa.

Toimituksen poiminnat