TORNIEN TAISTELU, eli kuka visertää valheita kauneimmin,
Ja taisto tuulimyllyistä on oleva hirveä. Tuulimyllyä, tuota suomalaisen hyvinvoinnin mustaa aukkoa ja Saksalaisen pankkiirin sampoa, puolustaa hurja joukko. Johtajana on don Jyrki Quiotte aisaparinaan aina avulias aseveliakselipalvelija Sancho Jutta Panza. Jyrki haluaa pyytää apuun serkkujaan, kälyjään, lankojaan ja mitä muita Natoja lieneekään vaan siihen ei Jutan muuli suostu joten omillaan täytyy koittaa tulla toimeen.Jutta ratsastaa muulilla, jolla on aivan Eeron näköinen ja tapainen. On aivan sama minne Jutta haluaa mennäkin, muuli menee minne itse haluaa. mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.
Myllyä puolustaa
myös laupeudensisko Jean Päivi d'Arc. Päivi on hyvä sekä aina armollisesti valmis herramme
laupeudenöitä tekemään ja aina valmis antamaan, etenkin periksi.
Hinttareille ei kyllä anna, ei edes mustaa aukkoa. Päivi myös epäilee
äitinsi maanneen minkä lie puu-ukon kanssa kun hänen nenänsä on kovasti
alkanut viimeviikkoina venymään pituutta. Ja on siellä tietenkin myös
sankarien sankari Lucky Stefan Luke, maailman nopein vetäjä,
välistävetäjä. Vain hän kykenee vetämään välistä nopeammin kuin
saarellinen merimetsoja hotkaisee silakkaparven, mikä sekin kestää vain
äärettömän pienen hetken. Ja tottakai Anni-Punahilkka on puolustajien
joukossa kantaen isoa koria, jossa on miljarditolkulla euroja euroopan
vanhoille pankkimummoille. Häntä suojelee aina yhtä uljas ritari,
pullonkeräilijöiden pyhimys, kuin kuningas Osmoleijonamieli, ikäänkuin
surullisen Osmohahmon ritari. Taitaa olla susi lammasten vaatteissa ja
niska punottaa kuten aina valehdellessa. Ja tietysti pieni ja raihnainen
Saarijärven Paavokin on pakotettu tuulimyllyä suojelemaan, hän sai
tosin luvan kiivetä myllyn katolle ja uhkaavaa vihollista heittää
pikkukivin. Ei ole Paavolta usko loppunut. Ei monen vuoden oppositiokaan
onnistunut Paavoa ja hänen piskuista tukijoukkoaan tappamaan,joten
Paavo päätti, että hetki myllynpuolustajien joukoissa tehköön sen. Kuten
Saarijärven Paavokin aina vain kylvi vaikka halla joka kerta sadon vei
mutta pettuleivällä elettiin ja juurijajuuri henki tukijoissaan vielä
pihisi. Paavo tietää, S- Annekin sai hyvän hinnan kaupoistaan. Paavo on aina näköjään köyhien puolella, yläpuolella.
Ja vastapuolella Timo Attila, tuo julma hunni takamailta valtavan
örkkiarmeijansa etunenässä, haluaa myllyn huipulta tuon tavallisen
veronmaksajan rahoja kyttäävän ja itseensä kaiken vallanimevän silmän
sammuttaa. Oikealta sivustalta antaa tukea Mauri Zorro Pekkarinen. Hän
se vasta osaakin vaatteita vaihtaa sukkelaan. Välillä on niin tilan
isäntää että ja hetkessä kääntää takista viitan ja mustan naamarin
esiin, häneltä se vasta käy. Robin Matti V. Hoodin entinen heila
Mari-on, on Mauria tukemassa ja kannustamassa ja pyrkii
kokovartalokauneudellaan Jyrki Quiotten hurmaamaan.
Saamme nähdä kuinka taistossa käy.Orkit huutaa ja litkii keskaria sekä
pilkkaa ei ihmisenvärisiä ja Maurin talonpoikaisarmeija traktorillaan
päristelee. Fergusonin pakoputkestakin törisee
tukia..tukia...tukia...tuk.
Seuraava näytös on kohtapuoliin säätytalon rappusilla. Näytöksen nimi
on: Puhdistus eli miten kansalta viedään viimeiset latit.

Kommentoi