totuus,kauneus,hyvyys Miten saada aikaan muutos, jolla ihmisyys nostetaan suurimmaksi tavoitteeksemme.

Perussuomalaisuus on iso kupla-kuoha potassa laskee

Perussuomalaisten tarina tulee noudattamaan entisiä Vennamonaikaisia jälkiä. Se on suuri vahinko, sillä perssuomalaisten riveissä ja erityisesti äänestäkunnassa on paljon ihmisiä, jotka aidosti haluavat tavallisen ihmisen parasta ja ymmärtävät työn ja pääoman välisen ristiriidan. Hajoaminenhan ja loikkaukset ovat jo alkaneet ja tulevat kiihtymään. Mitä perssuomalaiset ovat suurella kunnallisvaalivoitollaan saaneet aikaiseksi? Eivät mitään. Heitä ei oteta vallanjakoon mukaan ja tuo kuoha siirtyy muihin valtapuolueisiin. Sanoja riittää mutta ei tekoja, eikä sanoja edes asiasta, kunhan joidenkin ulkolaisten tännetulolla jeesustellaan. Missä on edes puheet, teoista puhumattakaan, tavallisen ihmisen arjen ja elämän parantamiseksi. Jos jonkun mustapyllyn maahantulon estämme se ei vie kurjuutta ja kärsimystä kokevien ihmisten elämää parempaan suuntaan. Populismilla ei kauaa pinnalla pysytä. Maahanmuuttokeskustelukin alkaa olla menneen talven lumia. Voisin omaa puoluettanikin arvostella tuosta populismin käytöstä, kun esim. katselen Arhinmäen toilauksia ja lausuntoja. Todelliset teot tuppaavat vaan jäämään häneltäkin vähäisiksi. Lisäksi suuntaus on vahvasti pois puolueista enemmänkin kansanliikkeiden pariin. Jos puolueelta puuttuvat todelliset periaatteet, kuten perssuomalaisilta, on edessä vain tuhon tie. Sen sai Vasemmistoliittokin kokea osallistuessaan Lipposen hallitukseen, joka vei köyhältä tuhkatkin pesästä vaikka aikaisemmat porvarihallitukset eivät yhteiskuntarauhan rikkoontumisen pelosta sitä olleet uskaltaneet. Siitä maksetaan edelleen kovaa hintaa äänestäjien siirtyessä esim. äänestämään perssuomalaisia. Soini itse saattaa jäädä valkoiseksi fossiiliksi eduskuntaan nykyisen pohjanmaan nimismiehen tapaan. Perssuomalaiset ovat niin epämääräinen- ja epäluotettava joukko, ettei heillä tule olemaan koskaan valtaa koska muut eivät heitä huoli vallanjakoon. Puolue ilman toimintatapoja ja periaatteita onkin kelvoton. Toisin kuin perssuomalaisten vilpittömät äänestäjät, jotka aidosti haluavat nykyisen kansan kyykyttämisen ja sortamisen loppumista. Näihin äänestäjiin kannattaisi vasemmistopuolueidenkin kiinnittää huomiota. Oikeistohan on riemuissaan kun perssuomalaiset mitääntekemättömällä politiikallaan jakavat tavallista kansaa ja takaavat pimeiden äärioikeistovoimien vallankäytön.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (49 kommenttia)

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Eikö Vasemmistoliittolaisella ole tässä "valmiissa maailmassa" enää muuta vastustettavaa, kuin Perussuomalaiset.

Ilkka Partanen (nimimerkki)

Osataanko Vasemmistoliitossa tehdä kappalejakoja omiin kirjoituksiin vai onko puolueohjelmakin yhtä pötköä? Ai niin, sehän on pysynyt samana jo vuosikymmenet.
Sarkofagit vaan pölisee, kun vasemmisto syöksyy kentälle.

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Teknisen työn opettaja voisi kysäistä äidinkielenopettajalta että kuinka jaan tekstin edes jollain lailla ymmärrettäviin kappaleisiin. Sinun tekstissäsi on kuitenkin sellainen ongelma että se on niin typerää että oikeastaan ihan sama jaatko ajatuspötkösi pienemmiksi vai et.

Juha Väänänen (nimimerkki)

Ei jumankauta. Kyllä vasemmisto laskee housuihinsa ja kiihtyvään tahtiin. Mites se köyhyys?
Ai niin onhan meillä Ps:t. Niitä jatkuvasti haukkumalla saamme sitä kannatusta. Niinpä niin puhuu n.7%:n kannatuksella eräs puolue.

"Sen sai Vasemmistoliittokin kokea osallistuessaan Lipposen hallitukseen, joka vei köyhältä tuhkatkin pesästä "

Puhu ittes ja puolueesi vain enemmän umpikujaan. Ootte te tyhmiä, kun olette hallituksessa joka ei aja asiaanne.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Katkeruus perussuomalaisia kohtaan sekä syvä pettymys omien aikaansaamattomuudesta heijastuu erittäin voimakkaasti ulostulossasi!

Ilkka Partanen (nimimerkki)

JV: "Puhu ittes ja puolueesi vain enemmän umpikujaan. Ootte te tyhmiä, kun olette hallituksessa joka ei aja asiaanne. "

Vasemmistoliittohan on neuvostokommunismia ihailevien totalitaristien perinnejärjestö, eikä heille ole poliittisella agendalla niin väliä kunhan pääsee valtaan. Samassa hallituksessa nimittäin valtiovarainministerin salkkua heilutteli Sauli Niinistö, jonka olisi pitänyt hallitustunnusteluissa pistää vasurien kellot soimaan.
Mutta kun oli niinkin merkittävät salkut kuin toinen sosiaaliministeri ja kulttuuriministeri jaossa, niin ei sillä politiikan sisällöllä niin väliä.
Vasemmistoliiton ja demarien politiikkaa yhdistää se, että kumpikaan ei puhu rahan tuottamisesta koska se olisi ilmeisesti niin porvarillista ja vääryyttä vaatia että terveen ihmisen pitäisi tehdä työtä elääkseen, joten he puhuvat vain ja ainoastaan rahan syytämisestä sinne tänne.
Kyllä se ehkä ideologisesta väristä eniten sokeutuneihin vielä uppoaa, mutta suurin osa äänestäjistä on vaaleissa näyttänyt etteivät pidä heitä uskottavina kuntatasolla, saati eduskuntatasolla. Vielä kun saadaan se yksi punikki heivattua Mäntyniemestä, niin sinä päivänä passaa mukia kilistää.

Käyttäjän lenkki6 kuva
Tapani Niemi

Seuraavat kansanedustajain vaalit perssuomalaiset vielä kestävät mutta sen jälkeen panokset ovat niin isoja, että edustajat hajoavat eri suuntiin, lähes poikkeuksetta oikealle, kuin kuiva lehtikasa syysmyrskyssä. Ja se on sitten sen tarinan loppu.

Kyllä olen valmis myöntämään oman puolueeni törkeät virheet.
Totuudella pärjää kuitenkin paremmin kuin paskanpuhumisella.

Tehkää jotain, osallistukaa kanssani vaikka seuraavaan anarkistimielenosoitukseen. Kun poliisi, fasistihallituksen käskystä, pamputtaa tietää olevansa oikeassa.

Juha Väänänen (nimimerkki)

"Teknisen työn opettaja voisi kysäistä äidinkielenopettajalta että kuinka jaan tekstin edes jollain lailla ymmärrettäviin kappaleisiin"

Mutta hän on opettaja. Käynyt koulut läpi kait? Nykyäänhän pääsee opettajaksi kaikenmaailman kursseille ja AMK:n ilman opettajan koulutusta.

Monille se on suojatyöpaikka ja opetuksen taso sen mukaista. Kävin itse AMK:n ja en voinut kuin nauraa opetuksen tasolle. Itselläni kuitenkin yli 15 vuoden kokemus alalta.

Jos opettajista on nykyään 15%:a päteviä niin se on hyvä saavutus.

jaripi (nimimerkki)

Isoja kuplia alkaa muodostua vähän joka puolelle poliittista kenttää,,ja ensimmäiset poksahdukset kuullaan kesän eurovaaleissa,!
Eikös vasemmistoliiton pitänyt tehdä tiliä vaalitappiostaan,ja uudistua ja vaihtaa johtoa ja vaikka mitä?
hiljaista on siellä suunnalla !

Käyttäjän lenkki6 kuva
Tapani Niemi

Marmesrob; anna osoitteesi, saat huivini. Hamasin punaiset kukonaskelkuviot. Käytin sitä viimeksi " Rajamäen järjestämissä pamppukarkeloissa". Kaikki kyltit sallittuja ja jopa toivottavia.

siviilitarkkailija (nimimerkki)

[lainaus]Tehkää jotain, osallistukaa kanssani vaikka seuraavaan anarkistimielenosoitukseen. [/lainaus]

Kiitos kutsusta. Taidan jättää tälläkertaa tulematta.

Käyttäjän lenkki6 kuva
Tapani Niemi

Siksi omiani arvostelenkin kun sitä tilintekoa ei vaan kuulu. Huhu kertoo, että Arhinmäestä uutta puheenjohtajaa suunnittelevat. Anon silloin teiltä oikeutta liittyä joukkoonne.

kunnioittavasti
Tapani Niemi

Käyttäjän lenkki6 kuva
Tapani Niemi

Anne L. En käy kimppuunne. Muistutan vain, etä ette tekisi samoja virheitä kuin ennen.

Siksi omista vas.liiton virheistäkin muistutin.
Valta on makeaa.

hantta (nimimerkki)

Mistäköhän se johtuu että vasemmistoliiton kannattajia on niin paljon alkanut kannattamaan perussuomalaisia?

Tapani Niemi (nimimerkki)

Ei, Saksassa kommarit pääsi tutustumaan kemianteknologian uutuustuoteisiin. Zyklon B oli valttia. Kommareilla etuoikeus ensimmäisten joukossa.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

(15.) No hyvä Tapani, jos ees noin ajattelet. Tässä taannoin kun huomioin olevani kanssasi jostain kovin samaa mieltä,( täytyy kelata blogiasi taaksepäin), nyt tuumailin et menee ihan suohon.

Tapani Niemi (nimimerkki)

Ei kai teidän ja meidän kannattajakunnalla ole suurta eroa. Eipä kai poliitiikassakaan. No, maahanmuuttokysymys kyllä jakaa mutta se on vaan marginaalinen kysymys.
Porvari haluu tänne mahdollisimman paljon väkeä. Jos tehtaan portin ulkopuolella ei oo työttömiä tulossa töihin alkaa markkinatalous toimia ja palkat määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Se ei herralle sovi. Itte kai enempi ajattelen humaanisuutta pakolaiskysymyksissä.

Juha Väänänen (nimimerkki)

" Huhu kertoo, että Arhinmäestä uutta puheenjohtajaa suunnittelevat"

Onko tämä joku uutinen tietämättömille?
Se on teidän viimeinen oljenkorsi. Katsotaan mitä Tennilän opissa ollut anarkisti saa aikaan.

Valtahan on jo turmellut Arhiksen. Kummasti laajat ns. varjojuhlat itsenäisyyspäivänä loppuivat, kun Arhinmäki pääagrikaattorina sai kutsun linnaan.
Siihen kutsuun loppuivat taksien heiluttelu, vieraiden peloittelu, sotaveteraanien syyllistäminen etc...

Pidetään Arhinmäki eduskunnassa, mutta vain siellä.

Tapani Niemi (nimimerkki)

Jotain kun A. sais oikeesti aikaan tavallisen ihmisen eduksi mutta nuo näytöt niin vähissä, että ei tosta oo pj:ksi. Kovat sillä on kumminki halut. Onneks se vanhakaartikin on olemassa.

Harmaasusi (nimimerkki)

Eikö sinun vakaumuksellisena pitäisi ensin tonkia omasta
pesästä roskat ja ensin keksiä syy Vasemmistoliiton tolaan
ja sitten wielä keinot parempaan jamaan?

Sitten kun pääsette kisaamaan Persuslaisten kera samassa
sarjassa on aika alkaa tonkia malkaa toisten silmistä.

Tapani Niemi (nimimerkki)

Kyllä on yllättävän vaikeeta selvitellä poroporvariksi heittäytyneen Suvi Annen aikaansaannoksia.

Emme kisasille ryhdy vaan muutama varotuksen sana ettei postin pääjohtajuus olis tälläkertaa kynnyskysymys perssuomalaisilla vaan aito politiikka.

Sami Haapavaara (nimimerkki)

Hyvä kirjoitus, ja helppoa on hyökätä muodon kimppuun kun sisältöön ei pääse kiinni, ja kun päästiin kiinni niin rauhoituttiin. Samaa mieltä Herra Asta on ihan peestä.

Janne G Pirinen (nimimerkki)

Allright, Tapsa! Kunhan pakkaset hellittää ja tulee kivan lämmin kevätpäivä niin lähetään puna- ja persuliput liehuen barrikaadeille kumiluotien ja kyynelkaasun sekaan pamputettaviksi! Pienten ja köyhien on parempi pitää yhtä kuin kinastelemalla antaa valtakunnan avaimet suosiolla isommille ja rikkaammille.

hantta (nimimerkki)

Suvi- Anne poroporvari, kyllä helvetti te olette sekaisin siellä vasenmistoliitossa ei voi kuin nauraa.

Olavi Jukarainen (nimimerkki)

Kun SMP nousi hallitukseen, niin sen kannatus romahti. Siihen saakka riitti SMP:n vastuuton huuto. - Siis menneisyyden kokemuksetkin vahvistavat tämän blogin ajatusta.

Markus Räsänen (nimimerkki)

Kuule Tapani, kun minä seurasin tuosta sivusta näitten, järjettömältä näyttävää ja täysin edesvastuuttomista kuvaan antavista tolloista kasatun sakin kiekumista, niin sanoisin, ei hätää, ei suomalaiset niin uunoja ole, että noiden talutettaviksi lähtisivät.
Nyt ne eivät varmaankaan ymmärtäneet, kun kirjoitin yhteen pötköön.
Mutta ei silläkään ole väliä.
Sanotaan vain, että älkää nyt loukatko kuhmuille päitänne, kun siinä niin hysteerisinä pompitte kuin sijoittajat Hurmolan häissä.

Ilkka Partanen (nimimerkki)

"Tehkää jotain, osallistukaa kanssani vaikka seuraavaan anarkistimielenosoitukseen. Kun poliisi, fasistihallituksen käskystä, pamputtaa tietää olevansa oikeassa."

Fasistiseksi hallituksen toimintaa pystyi nimittämään entisessä Neuvostoliitossa, DDR:ssä, nykyisinkin Kiinassa, Zimbabwessa, Pohjois-Koreassa, Kuubassa ja Venäjän Federaatiossa joista kaikki ovat kunnostautuneet toisinajattelijoiden heittämisessä tyrmään sekä oppositiotoiminnan tukahduttamisessa.

Yli-ikäinen tuttipulloterroristi, joka ei erota suomalaista konstaapelia sortohallinnon sotilaspoliisista lähinnä naurattaa. Tosin onhan se varmaan kivaa kun ensin potkii vartin mellakkakilpeen ja joutuu rautoihin voi kuvitella ihan kuin olisi jossain maassa jossa vääryydellä hallitseva fasistihallinto vyöryttää Oikeutta edustavien tahojen kimppuun mielivaltaisesti rankaisevan väkivaltakoneensa. Siellä fasistihallinnossa ei muuten pysty tekemään valitusta jos oli käsiraudat liian kireällä tai putkan ruoka oli huonoa eikä erityisruokavaliota huomioitu.

Vaihdahan vaippasi ja yritä uusin voimin kasvaa aikuiseksi.

hantta (nimimerkki)

Hyvä Ilkka. Tohon voisin vielä lisätä että Venäjällä myös tapetaan toisinajattelijoita.

Eroa Astrid Thors adressin tekijä (nimimerkki)

Merikapteeni, huippuosaaja, kaleerilaivan rummunlyöjä ja kommari .. ;) siinä sitä on naurussa pitelemistä

http://kavkaz.fi isänmaa vapaaksi

Olavi Jukarainen (nimimerkki)

Olisiko Ilkka Partaselle ollut liikaa myös Perun taannoisen sotilashallituksen liittäminen tuohon fasististen valtioiden kategoriaan? Venäjän Federaatiokaan ei tosin ole kommunistinen hallinnoltaan.

Tapani Niemi (nimimerkki)

Uskon, että Venäjällä toisinajattelijoita tapetaan. Samoin Usassa, Saksassa, Arabialueilla, Israelissa, Italiassa, Englannissa, Afrikassa, Kiinassa ja vaika missä.
Meilläkö ei vastuuton fasistinen politiikka aiheuttaisi ennenaikaista itsestäriippumatonta kuolemaa. Itsemurhista nyt puhumattakaan. Köyhien keski-ikä on vain n. 75% koko väestön keski-iästä. Itsemurhista ja etenkin nuorten tekemistä yli piuolet sijoittuvat sosiaaliluokkaan köyhät vaikka heitä on vain miljoona kansasta.
Kaikkein huolestuttavimmat luvut ovat nyt yli 65-vuotiaiden itsemurhissa. Joka toinenpäivä yli 65-v tappaa itsensä kun. Suurin syy on kun eivät ole saaneet kottua itsellensä minkäänlaista taloudellista turvaa. He tappavat itsensä koska ovat tämän julman yhteiskunnan armoilla ja pelkäävät oikeutetustikin jäävänsä ilman hoitoa ja hoivaa.
Samoin alasajetut terveyspalvelut tappavat päivittäin ihmisiä kun he kuukausi ja vuositolkulla jonottavat hoitoa jota ei heille tarjota vaikka taloudelliset resurssit on olemassa. Viimeksi paha tilanne, jolloin ei ollut jaetavaa oli 1860-nälkä vuosina.
Meillä olisi hyvinkin pienillä tulonsirroilla mahdollista järjestää em. asiat kuntoon vaarantamatta mitenkään kansantalouttamme. Siihen ei ole halua. Eikö se ole murhaamista koska suurimman osan em. kuolemista olisi voinut estää.
Suomessa itsemurhan tekee n.1000 ihmistä vuodessa. Liikenneonnettomuuksissa kuolee n.350 ihmistä. Paljonko satsataan liikenne ym ajo, heijastin ym valistukseen ja tekniikkaan ja paljonko itsemurhien ennaltaehkäisyyn ja ennenkaikkea syiden poistamiseen. On tappamista ja tappamista.

Perussuomalaiset oletteko aidosti muuttamassa näitä mätiä rakenteita ihmismäisemmiksi? Rahaa pitää ottaa sieltä missä sitä on.

Tapani Niemi (nimimerkki)

Olen ylpeä tuosta saamastani tuttipulloterroristi-maininnasta. Olen aina valmis nousemaan barrikaadeille jos se kohdistuu vääryyttä, ahneutta ja kohtuuttomuutta vastaan. Jo 60-luvun lopun opiskelija-ja rahvaan mellakat osoittivat, että kun on tarpeeksi tahtoa ja joukkoa niin jälkeä syntyy.
Silloin länsimaat, me mukaanlukien keksivät, että kansalle on tiukassa paikassa annettava sosiaaliturvaa.
Ei meillä saa sosiaaliturvaa siksi, että päättäjät olisivat niin humaaneja vaan puhtaasti siksi, että taataan yhteiskuntarauha ja rikas saa rikastua rauhassa.
Jos kansan annetaan nälkiintyä ja kurjistua se nousee kapinaan menttaliteetilla kuollaan taistelussa paremman elämän puolesta tai nälkään. Tällainen tilanne on porvarille kestämätön. Siksi hekin ovat näitä almuja antamassa. Nykyisellä sosiaaliturvalla juuri ja juuri saa jonkinlaisen kodin ja ruuan mutta varsinaista ihmisarvoista elämää sillä ei voi viettää. Se kumminkin riittää pitämään väen pois barrikaadeilta.
Ja lisäksi tämä väki kuolee ennenaikojaan tai tappaa itsensä. Herrat voivat olla helpottuneita. Tuotantokin voidaan hoitaa ilman omistajia.
Olen kehoittanut nuorisoa nousemaan vaatimaan osuuttaan kakusta ja kannustan sitä edelleen. Kunnon rymistelyt isolla joukolla saa ihmeitä aikaan.

Markus Räsänen (nimimerkki)

37.
"Olen kehoittanut nuorisoa nousemaan vaatimaan osuuttaan kakusta ja kannustan sitä edelleen."
Nyt tulisi kannustaa nuorisoa opiskelemaan suunnitelmatalouden johtamista. Näitä osaajia tarvitaan pian.

hantta (nimimerkki)

Tapani."jos kansan annetaan nälkiintyä ja kurjistua se nousee kapinaan" Aika monessa maassa se ei vaan onnistu esim. Pohjois- Korea.

hantta (nimimerkki)

Tapani kerroppas minulle ketä toisiajattelijoita esim. USA:saa ja Saksassa on viimeaikoina tapettu, Englannissa on todella tapettu mutta silloinkin Venäläinen toisen Venäläisen.

. suvituuli

Kuten Niemi kirjoituksellaankin osoittaa, vasemmistoliitto ja kommunismi on menneisyyden liike. Ilman tulevaisuutta.

Niemi itsekin on näköjään jo luopunut aatteistaan kirjoittaessaan (8) "osallistukaa kanssani vaikka seuraavaan ANARKISTImielenosoitukseen."

Olipa perussuomalaisten politiikasta mitä mieltä tahansa, on todettava, että siihen liittyy ainakin yksi voimakkaan suomalainen ominaisuus - rehellisyys.

Se on vahva ominaisuus, joka toivottavasti kestää populismin ja valtapolitiikan mukanaan tuomat karikot.

jaripi (nimimerkki)

38>Suunnitelmatalous pelastamaan kapitalismin?
Eihän se kyennyt pelastamaan edes itseään,saati muita!
Kai se ensin pitää pystyttää se suunnitelmatalous,jotta on mitä suunnitella!
Mitäs ne herrat on kun istuu esim.VVM;ssä? Nehän just suunnittelee !
Tai monenlaisissa talouden tutkimislaitoksissa

Markus Räsänen (nimimerkki)

41.
"Olipa perussuomalaisten politiikasta mitä mieltä tahansa, on todettava, että siihen liittyy ainakin yksi voimakkaan suomalainen ominaisuus - rehellisyys."

Suvituuli taitaa olla huumor miehii.
Kannattajakunnassa onkin varmaan rehellisiä ihmisiä, mutta sitten tulemmekin näihin propagandan kokopäivätyöläisiin, joita löytyy näistäkin blogeista riittävästi. Heidän rehellisyydestään en menisi takuuseen.

Jari Lindström (nimimerkki)

Puolueemme nimi on Perussuomalaiset. Ei perssuomalaiset. Vaikka provona ihan kiva, niin jatkuvasti toistettuna kääntyy kyllä kirjoittajaa itseään vastaan.
Mutta asiaan. Vasemmistoliitolla ja perussuomalaisilla on jopa yllättävänkin paljon yhteisiä tavoitteita ja asioita, joissa voisimme tehdä yhteistyötä. Mutta suurimpana kantona kaskessa tuntuu jatkuvasti olevan, maahanmuuttopolitiikka.
Tosiasia on se, että vasta kun PS on asian nostanut esille, on asiasta ryhdytty keskustelemaan. Ja se on hyvä.

Se, että syytät meitä epärehelliseksi ja epämääräiseksi joukoksi on minusta osoitus siitä asenteesta, josta meitä syytetään jatkuvasti.
Eikö syyttämisen sijasta kannattaisi mennä peilin eteen ja kysyä, miksi vasemmiston politiikka ei näitä meihin "höyrähtäneitä" ihmisiä enää kiinnosta. Miksi vasemmisto menettää jatkuvasti kannatustaan? Miksi aate ei enää vedä? Onko sitä aatetta olemassa enää missään muualla kuin lauluissa? Toki piiskaatkin omiasi tuossa kirjoituksessasi, mutta sieltä ne suurimmat ongelmat löytyvät, ei perussuomalaisista.

Muutama kysymys, joihin vastaaminen lienee kuitenkin vasemmiston itsensä tehtävä.

Muuten, kyllä meidät on täällä Kouvolassa uutena valtuustoryhmänä otettu mukaan vallanjakoon. Olemme tehneet hyvää yhteistyötä mm. Vasemmistoliiton kanssa paikkajakoneuvotteluissa. Pieninä ryhminä se olikin välttämätöntä. Ja sama hyvä yhteistyö toivottavasti jatkuu. Ei meidän pidäkään olla samaa mieltä joka asiasta. Kunhan vain pystymme sopimaan asiat kuntalaisten kannalta parhain päin, se on pääasia.
Eivät kaikki perussuomalaiset ole änkyröitä, eivätkä kaikki vasemmistoliittolaiset yhteistyökykyisiä. Siksi, ei pidä mennä yleistämään. Jokaisesta ryhmästä löytyy vastarannan kiiskiä.

Mollaamisesta huolimatta,
ystävällisin terveisin
Jari Lindström(ps.)
kaupunginvaltuutettu
Kouvola

hantta (nimimerkki)

Maskus. Kaikissa puolueissa on näitä propagandan kokopäivätyöläisiä, on hyvin paljon erillaista propagandaa, ehkä eniten sitä on vihreissä ja vasemmistoliitossa.

Frank (nimimerkki)

>Puolue ilman toimintatapoja ja periaatteita onkin kelvoton.

Varsin mainio kuvaus Siimeksen aikaisesta ja sen jälkeisestä v-liitosta :-)

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

"Hajoaminenhan ja loikkaukset ovat jo alkaneet ja tulevat kiihtymään."
Näin on muuten käynyt. Meille Vantaalla loikkasi yksi edustaja PS-riveihin lisää ja kyselyjä on kokoajan.
"Puolue ilman toimintatapoja ja periaatteita onkin kelvoton."
Minusta PS arvostelu vasta lyhyen aikavälin aikana, esimerkiksi kunnallisvaalituloksen pohjalta on ennenaikaista.
Periaatteista sen verran että meillä on Suomea johtanut aika pitkään vasemmistosiipi suuressa huumassa, siellä on mukana ollut myös Vasemmistoliitto. Jostain kumman syystä niin SDP:n kuin Vas. porukoilta unohtui tärkein asia, eli periaate, jota kaikki vasemistopuolueet on pitäneet pyhänä. Tavallinen ihminen, pienituloinen, duunari, ei ole saanut muuta kuin Vappuna tervehdyksen hyvät toverit ja katteettomia lupauksia vaalipäivänä, ilmaa kuten aiemmin kirjoitin täällä US - blokissa.

Jos muistan oikein Siimes myi edellisen laman velat norjalais-sijoittaja yhtiölle, pienellä prosenttiosuudella velkapääomasta. Tätä samaa tarjousta ei saaneet ketkään muut kuin suurpohatat, eli heille suotiin mahdollisuus vapautua edellisen laman aikana syntyneistä veloista, lue velkavankeudesta, osa suorituksella.
Tavalliset ihmiset maksavat vieläkin velkaa ja velan häntiä, siis ne jotka ovat elossa. Osaa on helpottanut tai helpottaa tietenkin armahdus uuden ulosottolain johdosta.
Minusta velkavankeus sopimuksista ei kannata olla ylpeä, eikä kehua saavutuksilla tavallisten ihmisten puolesta.

Olen itse olut mukana AY toiminnassa, sitooutumattomana ja odottanut tätä uutta muutoksen aikaa, jolloin ihmiset ymmärtävät tosiasiat. Ei tarvitse olla vasemistopuolue tai vasemmistoajattelua, kun ajetaan tavallisten ihmisten asioita. Se ajattelu on syntynyt paljon aikaisemmin, se on välittäminen, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys
Nyt äänestäjät ovat heränneet, he ovat tympääntyneet vanhaan politiikkaan, jossa luvataan ja on luvattu muutosta, mutta ainut muutos mikä on tapahtunut on ollut yleensä oma asema ja sen turvaaminen edustajilta.
Valitettavan monien puolueitten motto on ollutkin oikealta vasemmalle, "ota leipä köyhän suusta, ne ovat jo tottuneet olemaan nälässä" periaate.

Ennustuksia ja profetioita on suotta laatia politiikassa, vain aika näyttää sen sorrummeko samaan hömpään kuin muut puolueet, tai edeltäjämme SMP
Itse aion olla jatkossakin pienen tavallisen ihmisen asialla, nyt minulla on siihen hyvä mahdollisuus, on osaava Valtuustoryhmä jossa voin vaikuttaa, on todella hyvä porukka Vantaalla, jotka ovat sitoutuneet asiansa taakse.

Niille jotka syyttävät minua rasistiksi olen sanonut, en ole rasisti olen Perussuomalainen ja todella ylpeä siitä. Minulle se on ylpeyden aihe, toisille puolueille se pelon aihe ja se pelon syy näkyy kannatusluvuissa ja tilastoissa ja tutkimuksissa, joissa ilmenee se todellinen pako meidän suuntaan. Ihmiset jopa puolueiden sisällä ja kannattajakunnissa uskovat siihen saamaan kuin minä ja monet muut, eli muutokseen politiikan jämähtäneessä hometilasssa.

Vaalitulos puhukoon puolesta, sitä samaa mieltä on myös äänestäjät.

Tapani Niemi (nimimerkki)

En artikkelissani pyrkinyt niinkään mollaamaan tai pilkkaamaan Perussuomalaisia, anteeksi myös lyhenteeni puolueestanne, en mmärtänyt sen loukkaavan. Itsekin kuulen päivittäin itsestäni käytettävän punikki-tai kommari nimitystä enkäniistä loukkaannu. Hyvä kun noteeraavat.
Tahdoin jotenkin perussuomalaisten kovaa menoa ja uhoa varoitella.
Kerroin myös miten omalle puolueelleni tuli hirveä oikeistolainen vauhtisokeus kahdessa Lipposen hallituksessa ja se melkein johti katastroofiin. Unohdimme sen kenen asialla olimme ja näin äänestäjät myös unohtivat meidät. Makaat kuin petaat.
Uskon, että ensi edusk. vaaleissa perussuomalaiset saavat paljon edustajia. Teitä saatetaan jopa hallitukseen hätistää. Toivon, että tälläkertaa ette ole kaupan tai, että inta on ainakin tarpeeksi korkea. Smp:n jliltähän jäi pieni smpläinen perusryhmä, postin pääjohtajuus ja fasistinen yltiöisämmaalinen äärioikeiston joukko.
Puolueessanne on edelleen vahvoja äärioikeistolaisia voimia, jotka jo ovat alkaneet siirtyä kokoomukseen.
Kaikki kunnioitus työllenne ja arvoillenne.

Karl Fransen (nimimerkki)

Tapani,

Isanmaallisuus on eristaytymisen perusmuoto johtaen eittamattomasti konfliktiin lahinaapureiden kesken, jossa heikompi ei voi valita ja jos niin tekisikin... jaa "toiseksi".

Erinaisista syista ihmiselaimen aivo ei juuri koskaan ole kyennyt menemaan yli elaimellisten pelkojensa, josta isanmaallisuus, territorinsa puolustajana, on elava todellisuus. Valitettavasti useimmiten kuolemaan johtavana, josta kaikesta sitten rakentuu samaistamisprobleema urhojensa, useimmiten kuolleiden palvonnalla.

Elama utopioissa on huoletonta, mutta silloin kun se laskeutuu kovan maan kamaralle, rakentajansa avustamana, niista tulee ihmiskunnan armoton vihollinen. Kaikki uskomukset ovat perusrakenteeltaan samankaltaisia. Eroittelemalla ne uskonnollisiin, polittisiin tai kaupallisiin, on pelkka konseptuaalinen aivoselitys, hamayksen ase ajattelemattomien petkutukseen... ja niitahan meita on moneksi.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

En ole vähään aikaan näin suurta sontaämpäriä tavannutkaan nettikeskustelussa! Asiavirheitä, olettamuksia ja täyttä sontaa kaikki mitä sanoit. Sääliksi käy jos tuon tunteen varassa Vasemmisto elää?

Sittnikow (nimimerkki)

Arvoisa Tapani.
Pidätkö todella välittämisenä sitä, että panettelet muita saadaksesi itsesi
"välittäjänä" esiin. Meneekö se niin, että vasemmisto istuttaa ja vihreät kastelee?
Mielestäni äänestäjät ne ovat jotka välittää (Mielipiteensä äänestettävistä), ja tekevät sen mukaiset päätökset mielipiteistäsi huolimatta!
Paha, paha kun ei saa "välitettyä" säälipisteitä.

Tapani Niemi (nimimerkki)

Koitin saada selvyyttä ja vastauksia kysymykseen "mikä on perussuomalaisuuden linja ja politiikka ja politiikan sisältö, jota se ajaa". Se ei ole valjennut minulle.
Toistaiseksi teot puuttuvat. Ainoa on jatkuva räksytys maahanmuuttajista vaikka huomattavasti tärkeämpiäkin asioita on.
Koska perussuomalaisissa on iso joukko ihmisiä, jotka välittävät aidosti köyhän ihmisen asioista ja toimeenulosta pitäisi se näkyä myös kuntapäättäjien toiminnassa. Ainoa seikka kuntatasolla on tähänasti ollut liittoutuminen oikeiston kanssa ja jokunen edustaja lienee suoraan kokoomuksen kelkkaan hypänytkin.
Köyhien ihmisten asiaa ei ajeta oikeistosta vaan vastustamalla oikeiston sortopolitiikkaa.
Ehdotan yhteistyötä samoinajattelevien poliittisten ryhmien kanssa ja kehoitan heittämään yli laidan perussuomalaisissa vaikuttavan populistisen äärioikeistosiiven, jotka minusta vain ratsastavat kannatuksen aallonharjalla välittämättä vähääkään pienen ja köyhän ihmisen asioista. Koetin sanoa, että valta on makeaa mutta turmelee kuten vasuritkin saivat huomata osallistuessaan Suviannen johdolla Lipposen hallituksiin, joka epäonnistui juuri pahiten köyhien ihmisten asioiden hoitamisessa. Näiden onnettomien hallitusten joomiehenä oleminen sai ainoastaan aikaan köyhien määrän vakavan lisääntymisen.

Harmaasusi (nimimerkki)

Asiasta 9:teen. Aika reippaasti sanoit Antille. Ettei vetäisi
herneitä nokkaan. Hänellä tahtoo olla yleensä vain oikeita
mielipiteitä.

Obladii obladaa

Sittnikow (nimimerkki)

Tapani =Populismia kohdallasi!
Miksi jatkat räksytystä, jos muut koirat ovat jo haukkunsa haukkuneet.

Lueppa tämä: Joka toisella ihmisellä tässä maailmassa on jotakin sanottavaa, mutta hän ei kykene sitä sanomaan , joka toiselle taas ei ole mitään sanottavaa,
mutta hän toistaa sitä toistamasta päästyään.
Kumpaa mielestäsi edustat?

Mielestäni palautteen määrällä, saati äänten kalastelulla täältä, ei ole kohdallasi
kuin negatiivinen sävy.
Vihreät laittavat itämään ja vasemmisto toimii kastelijana, näinkö haluat sen
toteutuvan?
Olen hyvin surullinen (Leski), lueppa minun sivuni= Yhteistä meissä on kuoleman läheisyys! Älä Ymmärrä tätä sanomaa väärin, vaan mieti tulevaisuuttamme ja sano sanomasi, kuin se olisi viimeinen.
Kaikkea hyvää Sinun elämääsi!
Pentti PerusSuomalainen SIPOOSTA!

Toimituksen poiminnat