Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Paljonpuhuttu progressiivinen verotus valtion tuloverossa ei koskaan tule ratkaisemaan kysymystä hyvinvointivaltion turvaamisesta koska sen osuus todellisuudessa on liian pieni vaikka kiristäisimme valtion tuloveron progression 80-luvun lukemiin.On tietenkin oikein kerätä rikkailta suurempi suhteellinen osuus veroa koska meillä pohjoismaissa on verot määrätty, mikä oikein onkin, veronmaksukyvyn...
Ja taisto tuulimyllyistä on oleva hirveä. Tuulimyllyä, tuota suomalaisen hyvinvoinnin mustaa aukkoa ja Saksalaisen pankkiirin sampoa, puolustaa hurja joukko. Johtajana on don Jyrki Quiotte aisaparinaan aina avulias aseveliakselipalvelija Sancho Jutta Panza. Jyrki haluaa pyytää apuun serkkujaan, kälyjään, lankojaan ja mitä muita Natoja lieneekään vaan siihen ei Jutan muuli suostu joten...
Heikki Aittokoski vaatii 11.5.-11 Hesarissa M.Gaddafin murhaamista vaikka se aiheuttaisi viattomien sivullistenkin kuoleman. Hän myös väittää mielipiteensä Bin Ladenin ja M. Gaddafin murhaamisesta olevan oikein. Kuitenkin samalla, kun hän kehottaa Natoa toimeenpanemaan Gaddafin murhan hän myös antaa luvan itsensä ja perheensä listimiseen. Oikeus on tapahtunut sanoi yksi musta Bush Amerikassa....
Mukavaa taas palata teidän verbaalivääntäjien pariin. Ei huolinut piru minua kun kiirettä ei kuulemma ole.HS:n toimittaja MERITUULI SAIKKONEN kirjoittaa 27.10.-10. lähes puolensivun artikkelissaan kuinka Helsinki on taas ylittänyt sosiaalibudjettinsa ja aidosti pahoittelee sitä, että Suomen lain mukaan H:gin valtuuston on annettava lisää rahaa sosiaalipuolen budjettiin ja huolehdittava nuoristaan...
Kun meille kerrotaan, että terveydenhoitohenkilökunta saa rokotuksen ensimmäisinä ei kerrota, että se ei koskekaan vanhusten laitoshoitajia. Miksi ensinnäkin annetaan meidän uskoa, että koko sairaanhoitohenkilökunta rokotettaisiin koska näin ei todellakaan ole. Löysin mielenkiintoisen mielipidekirjoituksen, jossa erään Helsinkiläisen dementiakodin osastonhoitaja ottaa kantaa rokotusten...
Suomessa Suomen laki on kaiken yläpuolella. Mikäli sitä ei rikota voi minusta minkä tahansa uskonnollisenyhdistyksen tai muun järjestön sisällä toimia oma ”oikeudellisia” neuvoja antava elin, vaikkapa sharia tuomioistuin. Näinhän on nytkin jo käytäntö. Esim. juutalaisilla ovat omat, hyvinkin vaikutusvaltaiset vanhempain- ja rabbineuvostonsa, jotka päättävät ihmisten hyvinkin vakavista asioista...
Ei ole epäisänmaallista vaikka ei tuntisikaan suurta rakkautta tätä maata tai sen laillista yhteiskuntajärjestelmää kohtaan. Luettuani muutamia oliko se nyt Angelica vai Angelikan muuten järkeviä tarinoita tuo viimeinen menee jo lokeille läpikuljetettavaksi. Hänestä isänmaallisuutta voi tuntea vain murhaava, tosin kyllä rohkea, mielipuoli taistelija. Vain sellainen on ihminen on sankari. En toki...
Milloin aioit järjestää ylimääräisen puoluekokouksen, jossa valitaan uusi puheenjohtaja ja selvitetään puolueen tuleva linja? Lehtkirjoituksessasi sanot aikovasi viedä puolueen linjaa jonnekin päin, minnepäin? Käytä vaikka nykyistä puoluekarttaa kompassina tai kerro jos sinulla on jotain aivan uutta. Miten suhtaudut Vasemmistoliiton harjoittamaan politiikkaan Lipposen hallituksissa ja koko 2000-...
Meillä on ollut surkeita ministereitä ennenkin. Olet kuitenkin yliveto. Mitä ihmeen vaikutusvaltaa Suomella enemmän Eu:ssa kuin ulkopuolella? Kerro. Eihän meillä ole enää juuri päätäntävaltaa edes omiin asioihimme. Saati maailman asioihin. Mihin meillä sitä vaikutusvaltaa on? Oletko Ministerinä edesauttanut yhdenkään ihmisen työllistymistä? Lintu vai kala, ei, molemmat jaloja eläimiä. Jotain...
Arvoisat hoitotyöntekijät. Vain te itse voitte auttaa itseänne. Valtiovalta tai kunnat eivät tule laittamaan tikkua ristiin teidän pienipalkkaisen raadantanne hyväksi. Suuntaus on päinvastainen, sen olen vuosia jatkuneessa valtuusto-ja lautakuntatyössä havainnut. Teidän on itse liittojenne johdolla ja tuella noustava vaatimaan oikeutettua osaanne kakusta, kukaan muu ei sitä tee, kansan tuki on...
Kertokaa minulle miten te olette osallistuneet allaolevan lain valmisteluun. Sain juuri kuulla, että sitä ja sen hyväksymistä on valmisteltu jo hallituksen alkumetreiltä asti. Kannattiko kaupat?? Myös Anni Viitasaari kirjoittaa asiasta. Alla lainaus: Jiri Keronen 20. huhtikuuta 2009 EU aikoo muuttaa Internetin televisioksi Euroopan parlamentti äänestää 5.5. joukosta direktiivejä, jotka...
Katriina eilisessä blogissaan otti esille lääketieteen ja ns. vaihtoehtolääketieteen. Samoin ihmisen eliniän kasvaminen väitettiin ainoastaan koululääketieteen ansioiksi. Väitehän on puhdasta loustetta. Lääketiede ja sen kehittyminen on orpo piru elleivät ympäristötekijät ole kohdallaan. Lääketiede yksinään ei ole mitään, ei yhtään mitään. Laurin väite, että vain lääketiede on tuonut ihmisikään...
Perussuomalaisten tarina tulee noudattamaan entisiä Vennamonaikaisia jälkiä. Se on suuri vahinko, sillä perssuomalaisten riveissä ja erityisesti äänestäkunnassa on paljon ihmisiä, jotka aidosti haluavat tavallisen ihmisen parasta ja ymmärtävät työn ja pääoman välisen ristiriidan. Hajoaminenhan ja loikkaukset ovat jo alkaneet ja tulevat kiihtymään. Mitä perssuomalaiset ovat suurella...
Itse suhtaudun kepeän myönteisesti pakolaisten maahanmuuttoon. Nyt kuitenkin alkaa ihmetyttää suomalaisen median arkuus puhua jos se koskettaa maahanmuuttajia. Tampereen ikävän raiskaustapauksen yhteydessä lehtien ja tekstiteeveen mukaan etsitään ulkomaankieltäpuhuvaa suurta pitkänenäistä miestä. Ei juuri muita tuntomerkkejä uskalleta mainita. Jo on perkele jos tällaisesta hyssyttelystä ei päästä...
Nettivaltuutetulla, jos sellainen valitaan on vain yksi tehtävä. Puolustaa tavallisen ihmisen, yksilön sananvapautta keskittyneen mediateollisuuden maailmassa. Me netinkäyttäjät haluamme ja vaadimme päästä vaikuttamaan aikanaan, jos siis tällänen heppu valitaan, kuka se on. Muuten saamme jonkun vanhan missin, tissin tai muun urheilumiehen tai raakkipoliitikon juoksemaan valtamedian lounailla ja...
Tapani Niemi
Länsi-Turunmaa
Tapani Niemi, Länsi-Turunmaa
58v. Opettaja, tekninen työ, atk. evp. Ihmisyys ja toisista välittäminen ovat koko elämän parasta antia. Kun puhuu aina totta ei tarvitse paljoa muistaakaan.
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?